Tappioita tulossa - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Comptel harventamassa 60-70 työpaikkaa

Julkaistu: 18.3.2003 11:06

Comptel ilmoitti tiistaina yt-nevuottelujen aloittamisesta 60-70 työpaikasta. Neuvottelut alkavat maaliskuussa 2003 ja ne arvioidaan saatavan päätökseen toisen vuosineljänneksen aikana

Comptelin mukaan yt-neuvottelut koskevat koko konsernia ja kaikkia henkilöstöryhmiä. Henkilöstömäärän mahdollinen vähentämistarve on noin 60-70 henkilöä konsernin noin 530 työntekijästä.

Comptel kertoo jatkavansa kustannusten karsimista ja kustannusrakenteen uudelleenjärjestelyitä. Yhtiö sopeuttaa kustannuksia varmistaakseenpitkän ja lyhyen tähtäimen kasvu- ja kannattavuustavoitteensa.

Toimien avulla yhtiön tavoitteena on saavuttaa noin 4-5 miljoonan euron säästöt vuositasolla. Säästövaikutusten ennakoidaan olevan noin kaksi miljoonaa euroa vuonna 2003.

Näkymät tälle vuodelle

Vuoden 2003 ensimmäisen neljänneksen liikevaihdon ennakoidaan jäävän vuoden 2002 vastaavasta ajankohdasta ja liikevoiton sekä tuloksenolevan tappiollinen.

Vuonna 2003 yhtiön tavoitteena on saavuttaa viime vuoden liikevaihtoa vastaava taso ja voitollinen tulos. Uudet asiakkuudet ja kaupalliset näkymät Comptelin päämarkkina-alueilla yhdistettyinä suunniteltuun säästöohjelmaan tukevat tavoitteiden saavuttamista.

Tuloksen ennakoidaan edelleen paranevan vuonna 2004.

Tuoreimmat osastosta