200306871 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Aasian yhtiöt eivät luovu Irakin öljystä

Julkaistu: 13.3.2003 15:01

Aasialaiset valtionyhtiöt eivät ole halukkaita luopumaan vapaaehtoisesti Irakin öljykentistä mahdollisen sodan jälkeen. Useat yhtiöt ovat solmineet sopimuksia Irakin kanssa öljyvarojen hyödyntämisestä, mutta nyt sopimusten kohtalo on epäselvää, jos Saddam Hussein joutuu väistymään.

Kiinalaiset yhtiöt China National Petroleum Corporation ja China North Industries Corporation ovat olleet jo vuodesta 1997 lähtien Etelä-Irakissa sijaitsevalla Al-Ahdabin öljykentällä. Intialainen Oil and Natural Gas Corporation puolestaan pääsi vuonna 2000 sopimukseen maan länsiosassa olevan kentän hyödyntämisestä.

Petrovietnam sai hallintaansa viime vuoden huhtikuussa Amaran öljykentän ja Indonesian Pertamina kertoo saaneensa porausluvan maan länsiosassa.

Kauppasaarron alla Saddam Hussein on tiettävästi tehnyt nämä sopimukset ulkomaisille yhtiöille edullisilla ehdoilla. Deutsche Bankin tietojen mukaan yhtiöt ovat saaneet jopa 20 prosenttia tuotosta.

Varsinkin amerikkalaiset asiantuntijat ovat väittäneet, että Irak on koplannut poraussopimukset siihen, että yhtiöt toimisivat omilla tahoillaan siten, ettei Irakiin hyökätä.

Asiantuntijoiden mukaan mahdollisten sotatoimien jälkeen sopimukset olisi alistettava esimerkiksi YK:n muodostaman elimen tutkittaviksi. Niiden väitetään olevan nyt "Irakin kansan etujen vastaisia".

Tammikuussa ulkoministeri Colin Powell lupasi, että USA hoitaa huolellisesti Irakin öljyvaroja, jos se päätyy hyökkäämään maahan.

Aasialaiset öljy-yhtiöt ovat saaneet Irakissa nimensä listaan, jolla on muuten lähinnä ranskalaisia ja venäläisiä yhtiöitä. Nämä yhtiöt ovat hyötyneet siitä, että lännen sanktiot ovat pitäneet suuret yhtiöt pois maasta.

Nyt Kiinassa, Malesiassa ja Indonesiassa mietitään, jäävätkö kauppasaarron aikana tehdyt sopimukset voimaan, jos Irakin valtias pakotetaan ulos ja uusi hallinto ottaa paikan. -Sopimusten pitävyys on todella kyseenalainen, jos hallitus vaihtuu, sanoo skotlantilainen öljytalouden professori Paul Stevens.

-Minun vaistoni sanoo, että sopimukset eivät ole voimassa. Kuka tahtoisi nipun kiinalaista tai venäläistä tekniikkaa, kun voi saada BP:n, Exxonin tai Shellin. Irak varmaan yrittää päästä eroon näistä sopimuksista saadakseen suuret yhtiöt sisään.

Yhdysvaltain Energiaministeriö laskee, että Irakilla on 112 miljardia barrelia tunnettuja öljyvaroja eli toiseksi eniten Saudi Arabian jälkeen. Todellinen varanto lienee suurempikin, sillä kauppasaarron aikana sitä on pumpattu varsin vähän.

YK:n sanktiot ovat sulkeneet ulkomaiset investoinnit Irakin öljysektorilla. Poikkeuksena on kuitenkin ollut "öljystä ruokaa" -ohjelma, jonka mukaan osa öljytuloista on käytetty ruuan ostamiseen ja humanitaariseen apuun.

Indonesialaisen Pertaminan tiedottaja Mohamad Harun korostaa, että Irakin kansa tahtoi öljysopimuksia, joita voi olla vaikea lopettaa mahdollisen sodan jälkeen.

Tuoreimmat osastosta