200309549 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Finnair luopuu suosiolla Tukholmasta

Julkaistu: 5.3.2003 18:26

Tampereelta ja Turusta ei enää lentoja, Helsingistäkin vähemmän välilaskuja

Finnair lopettaa kannattavuussyistä Turku–Tukholma-lennot sekä poistaa muutamilta Helsinki–Tukholma–Manchester-vuoroilta Tukholman välilaskun. Muutokset tulevat voimaan huhtikuun alussa.

Helmikuun alussa Finnair ehti jo lopettamaan Tampere–Tukholma-reitin lennot. Myyntitoiminnoista vastaava johtaja Paavo Virkkunen kiistää, että irlantilaisen halpalentoyhtiön Ryanairin tulo markkinoille olisi vaikuttanut lopettamisiin.

– Tampere–Tukholma-reitin lopettamispäätös tehtiin loppusyksystä jo hyvissä ajoin ennen kuin Ryanair ilmoitti tulostaan. Myös Turku–Tukholma-reitin lopettaminen perustuu vastaavanlaiseen ikävään tosiseikkaan: matkustajamäärät ovat niin pienet, ettei toimintaa olisi saatu kannattavaksi, Virkkunen kertoo.

Ryanairin suunnitelmia Finnairin ilmoitus ei muuta. Yhtiö aikoo ensin katsoa, miten Tampere–Tukholma-reitti alkaa toimia. Tampereella eilen vieraillut toimitusjohtaja Michael O’Leary vertaa yhtiönsä taktiikkaa lasten tekemiseen: ensimmäisen on opittava kävelemään ennen kuin hankitaan lisää.

Flying Finntutkii Arlandaa

Ryanair aloittaa huhtikuun alussa lennot Tampereen ja Tukholman välillä. Myös suomalainen halpalentoyhtiö Flying Finn Airways on harkinnut lentoja Tukholmaan, mutta suunnitelmat ovat toistaiseksi jäissä.

– Jos aloitamme lennot Tukholmaan, niin aiomme lentää Helsingistä Arlandan lentokentälle. Ryanairhän lentää sadan kilometrin päähän Tukholmasta Skavstan kentälle, joten tuotteemme olisi hieman erilainen, Flying Finn Airwaysin toimitusjohtaja Pasi Nopanen pohtii.

Nopanen pitää Helsinki–Tukholma-reittiä erittäin houkuttelevana, sillä sen markkinat ja matkustajamäärät ovat suuret. Hän uskoo, että Flying Finnillä on mahdollisuus saada pieni siivu valtavasta matkustajamäärästä.

Nopanen arvioi myös, että Helsinki–Tukholma-välin kysyntä saattaa lisääntyä Finnairin lopettaessa Turku–Tuk-holma-lennot. Samppanjapulloja hän ei kuitenkaan tunnusta vielä paukuttelevansa.

Flying Finn Airways aloittaa maaliskuun puolessa välissä lennot Rovaniemelle ja Kittilään. Helsinki–Kittilä-reitillä aloittaa maaliskuun lopussa myös toinen halpalentoyhtiö Air Finland. Flying Finn Airwaysin on lisäksi määrä aloittaa lennot Helsinki–Oulu-välillä toukokuussa.

Uudet kilpailijat eivät saa Finnairia vähentämään Oulun, Rovaniemen ja Kittilän reittivuorojaan. Yhtiö lentää tavallisena arkipäivänä noin kahdeksan edestakaista lentoa Helsingin ja Oulun välillä, ja reitillä oli viime vuonna puoli miljoonaa matkustajaa. Virkkusen mukaan reitin kysyntä ja tarjonta ovat tällä hetkellä sopusoinnussa.

Flying Finn Airways suunnitellee tarjoavansa kaksi edestakaista Helsinki–Oulu-lentoa arkipäivisin. Lennot on tarkoitus aloittaa toukokuussa.

Kumpikaan uusi lentoyhtiö ei ole vielä saanut Ilmailulaitokselta lentolupaa. Asia ei huolestuta Nopasta, vaikka ensimmäinen lento Rovaniemelle lähtee reilun viikon päästä. Hän vakuuttaa lennon lähtevän.

Finnair vastaahappy hour -hinnoilla

Finnair on markkinoinut joitain lentojaan tänä keväänä niin kutsutuin happy hour -hinnoin.

Tarjousaika päättyy maaliskuun lopussa, mutta kampanjaa aiotaan jatkaa jossain muodossa sen jälkeenkin. Virkkusen mukaan kampanjoin ollaan yleensä liikkeellä silloin, kun lentoyhtiöllä on vapaata kapasiteettia.

– Tilaa on alkuvuodesta ollut varsin paljon. Vaikuttaa siltä, että tämä sodan uhka ja siihen liittyvät maailmantalouden epävarmuustekijät ovat hillinneet varsinkin liikematkustusta, Virkkunen miettii.

Tuoreimmat osastosta