Kolmessa kuukaudessa - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Palm irtisanonut viidenneksen väestään

Kämmenmikrovalmistaja Palm Inc. ilmoitti vähentäneensä viimeisen kolmen kuukauden aikana noin 19 prosenttia henkilöstöstään eli noin 250 henkilöä. Pääosa leikkauksista on kodistunut yhtiön laitevalmistukseen.

3.3.2003 10:39

Yhtiö syyttää tilanteesta ankeita aikoja. Laitevalmistuksen lisäksi pieni osa leikkauksista on kohdistunut myös yhtiön Solutions Groupiin ja ohjelmistoyhtiö PalmSourceen. Ainoa irtisanottu johtaja on ollut Palm Solution Groupin Glenn Cross.

Palmin palveluksessa on tämän jälkeen noin 1 300 työntekijää.

Palm on lähikuukausina jakamassa PalmSourcea ja Palm Solutionsia kahdeksi yhtiöksi, mutta se saattaa joutua lykkäämään hanketta markkinoiden alavireen vuoksi. Palm on kuitenkin vakuuttanut, että irtisanomiset eivät muuta sen suunnitelmia.

Muun muassa Samsung Electronics Company, Sony Corporation ja Handspring Inc. lisensoivat PalmSourcen kehittämiä pda-ohjelmistoja.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?