200301678 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Irakin tilanne ei vauhdita väestönsuojelubisnestä

Julkaistu: 26.2.2003 20:13

Sodan uhka hidastaa rakentamista ja kaupankäyntiä

Päinvastoin kuin luulisi, Irakin tilanteen kiristyminen ei ole automaattisesti merkinnyt lisäkauppoja väestönsuojelualan yrityksille. Suomen johtaviin väestönsuojelualan teollisuusyrityksiin kuuluva helsinkiläinen Temet näkee sodan uhan milteipä heikentäneen bisnesnäkymiä.

– Irakin tilanteesta on ollut meille enemmän haittaa kuin hyötyä. Kaikki kauppa on nyt odottavalla kannalla, sanoo varatoimitusjohtaja Kullervo Laakkkonen Temetistä.

Laakkosen mukaan sodan uhka hiljentää rakentamista, ja sitä kautta uhka heijastuu väestönsuojien rakentamiseenkin. Sodan uhka ei ole kuitenkaan lamauttanut Temetin toimintaa. Nyt kiireitä tuovat New Yorkin WTC-iskun vuoksi kasvaneet paineet investoida väestönsuojiin Yhdysvaltain julkishallinnossa.

– Se näkyy meillä vasta nyt, koska väestönsuojahankkeet etenevät tyypillisesti hitaasti. Kaksi vuotta on ihan normaali aika päätöksestä siihen, että suoja on käyttövalmiina paikallaan.

Yhdysvaltain kasvava kysyntä nostaa viennin osuuden Temetin liikevaihdosta tänä vuonna 30–35 prosenttiin.

SuojatelttojaIrakin naapureille

Temet nousi suureen julkisuuteen viime syksynä, kun Temetin suojatelttaa esiteltiin televisiossa. Asunnon sisään pystytettävä teltta antaa suojan bakteereita, kaasuja ja radioaktiivisuutta vastaan.

Laakkosen mukaan teltan kehittely aloitettiin 11. syyskuuta -iskun jälkeen ja myyntisuunnaksi kaavailtiin alkujaan Yhdysvaltoja.

– Mutta nyt telttoja on mennyt Kuwaitiin ja muihin Irakin naapurimaihin, Laakkonen sanoo.

Israeliin telttoja tai muitakaan yhtiön kauppaamia väestönsuojelutarvikkeita ei ole mennyt.

– Israelilaiset tekevät ne itse.

Suojateltat ovat Temetille marginaalituote. Leipä lähtee väestönsuojista.

Environics kasvaavauhdikkaasti

Mikkeliläinen kaasunilmaisimia valmistava Environics kasvaa vauhdikkaasti. Osastonjohtaja Petteri Leskisen mukaan kasvu ei kuitenkaan johdu Irakin tilanteen kiristymisestä.

– Se ei ole vaikuttanut sen ihmeemmin. Sen sijaan yleinen turvattomuus on lisännyt jonkin verran laitteiden kysyntää. Pääasiassa kasvumme johtuu kuitenkin uusista asiakasryhmistä.

Leskisen mukaan uusia asiakkaita on löytynyt etenkin siviilipuolelta, muun muassa poliiseista ja palomiehistä. Armeija on silti tärkeä asiakas.

Environicsin liikevaihto on moninkertaistunut muutamassa vuodessa. Leskisen mukaan liikevaihdon kasvu on kertynyt ”ympäri maailmaa”. Vientiä on 30 maahan, ja yksi suurimmista vientimaista on Yhdysvallat.

Myös Lähi-itä on Environicsille tärkeä markkina-alue, vaikkei valtioneuvosto myöntänytkään viime syyskuussa lupaa viedä Environicsin kaasunilmaisimia Israeliin.

Suojanaamarienkysyntä kasvanut

Henkilönsuojaimia Vaasassa valmistava Scott Health & Safety on huomannut Irakin kriisin ja WTC-iskun vaikuttaneen kysyntään ja tuotantoon.

– Tilanne on sama muillakin hengityksensuojainalan yrityksillä, sanoo markkinointiviestintäpäällikkö Anja Järvinen.

Vienti muodostaa suuren osan yhtiön tuloksesta, mutta kasvaa se kotimaassakin. Tärkeimpiä asiakkaita niin ulkomailla kuin Suomessakin ovat teollisuus, energiantuotanto, palo- ja pelastustoimi, väestönsuojelu ja puolustusvoimat.

Yritys vei viime vuonna kymmeniä tuhansia suojanaamareita ja suodattimia Yhdysvaltoihin ja Israeliin. Muutama vuosi sitten Kuwait osti 12 000 suojanaamaria kansalliskaartilleen Irakin kaasuhyökkäyksen varalta.

Scott Health & Safety oli ennen Kemira Safety. Se siirtyi amerikkalaisomistukseen toukokuussa 2000. Sen Vaasan-tehtailla on työssä 90 henkilöä.

Erilaisten suojatarvikkeiden osuus Suomen puolustusmateriaaliviennistä on pieni, 10–15 prosenttia. Puolustustarvikkeita vietiin 40 miljoonalla eurolla 2001.

Tuoreimmat osastosta