Suhdannetilanne - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

TT: Ensin valjua, sitten varovaista optimismia

Julkaistu: 6.2.2003 12:10

Teollisuuden näkymät lähikuukausille ovat valjut. Loppukevään kehityksen arvioidaan kuitenkin olevan vuoden alkua myönteisempi. Suhdannetilannetta luonnehditaan yleisesti heikoksi, ja henkilökunnan määrän arvioidaan yhä supistuvan, ilmenee TT:n suhdannetiedusteluista.

Teollisuuden suhdanteet kehittyivät TT:n mukaanod otetusti viimeisellä neljänneksellä. Tuotanto ja vienti olivat hienoisessa kasvussa, mutta kysynnän heikkous vaivasi entistä useampia. Kapasiteetin vajaakäyttö lisääntyi, ja kilpailuaseman arvioitiin heikentyneen yleisesti viennissä. Vientikysynnän heikkous ohensi yhä tilauskantoja, ja työvoiman määrää jouduttiin vähentämään.

Teollisuuden suhdannenäkymiä luotaava saldoluku oli tammikuussa lukemassa 7, kun se oli lokakuussa 5. Paranemista odotti 15 prosenttia ja heikkenemistä kahdeksan prosenttia vastaajista. 77 prosenttia arveli suhdanteiden pysyvän lähikuukausina ennallaan.

Rakentamisen suhdannetilannetta on tukenut kotimarkkinoiden vakaus ja historiallisesti alhainen nimelliskorkotaso. Lähikuukausina tilanteeseen ei odoteta muutosta, sillä rakennusteollisuudessa suhdannenäkymien saldoluku oli tammikuussa 1.

Vientikysyntä säilyi vaisuna koko viime vuoden lopun ajan. Tilauskanta aleni loppuvuonna hieman ja se jäi alhaiselle tasolle. Tilauskanta on kaikilla päätoimialoilla tavanomaista vähäisempi. Koko teollisuuden tilauskanta on ollut tavanomaista alhaisempi viimeisen kahden vuoden ajan.

Tuoreimmat osastosta