TT:n näkemys - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Huipputekniikka parantanut Suomen kilpailuasemaa

Julkaistu: 27.1.2003 10:38

Suomen taloudellinen ja yhteiskunnallinen kehitys on perustunut oleellisesti huipputekniikan kehittämiseen sekä sen menestykselliseen hyödyntämiseen ja viennin määrätietoiseen lisäämiseen. Tätä kautta Suomen asema globaalissa kilpailussa on parantunut merkittävästi, korostaa osastopäällikkö Hannele Pohjola TT:stä.

TT:n mukaan tämä tilanne näkyy myös kansanvälisissä kilpailukykyselvityksissä, joissa Suomi sijoittuu kärkeen tai kärjen tuntumaan.

Valtion tiede- ja teknologianeuvoston uusimmassa katsauksessa todetaan, että tulevaisuuden suuri haaste on pitää Suomi riittävän houkuttelevana paikkana liiketoiminnalle ja työpaikoille. Kansainvälisten haasteiden ohella meillä on monia kansallisia kysymyksiä ratkaistavana.

- Julkisen tutkimus- ja teknologiarahoituksen saaminen takaisin kasvu-uralle on yksi merkittävä haaste. Suomi on saavuttanut uudenlaisen aseman teknologiamaana. Aseman säilyttäminen edellyttää jatkuvaa työtä ja lisää voimavaroja. Osaamisen pohjaa ei saa päästää rapautumaan, muistuttaa Pohjola.

TT tukee valtion tiede- ja teknologianeuvoston suositusta, jonka mukaan julkista tutkimus- ja innovaatiorahoitusta on vuosina 2003-2007 lisättävä tasokorotuksena yhteensä 405 miljoonalla eurolla. Suositus on samalla neuvoston esitys kevään 2003 hallitusohjelmaneuvotteluja varten.