20030431 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

USA helpotti ulkomaisten yhtiöidentilintarkastuksen sääntöjä

Julkaistu: 9.1.2003 20:27

Ilman poikkeuksia monia eurooppalaisyhtiöitä olisi uhannut lähtö USA:n pörsseistä

Ulkomaiset yritykset saavat odotettua enemmän helpotuksia siihen, miten uusia tiukennettuja amerikkalaisia tilintarkastus- ja corporate governance -sääntöjä sovelletaan New Yorkiin listautuneisiin ulkomaisiin yrityksiin.

Aiemmin hyvin nihkeästi eurooppalaisten ja aasialaisten vaatimuksiin suhtautunut Yhdysvaltain markkinavalvoja SEC on nyt päättänyt antaa ulkomaisille myönnytyksiä niiltä osin, kun eri maiden lainsäädännöt olisivat ristiriidassa keskenään.

Ilman myönnytyksiä monia ulkomaisia yhtiöitä olisi uhannut heittäminen ulos amerikkalaisten pörssien listoilta. SEC nimittäin päätti keskiviikkona myös, että uusia sääntöjä noudattamattomat yhtiöt voidaan poistaa New Yorkin pörssin ja Nas-daqin listoilta. Näin uusi laki toimii myös amerikkalaisten pörssien listautumisvaatimuksina.

Lisäksi osa ulkomaisista yhtiöistä ehti jo itse uhkailla poismarssilla USA:n pääomamarkkinoilta.

Kovaäänisimmin amerikkalaisia vaatimuksia vastaan ovat hyökänneet ja lobanneet saksalaiset ja japanilaiset yritykset.

Kiistaa lain soveltamisesta on käyty viime kesästä asti, jolloin yritysskandaalien kitkemiseksi laadittu, tekijöidensä mukaan nimetty Sarbanes-Oxley-laki ajettiin vauhdilla läpi.

– Nyt tehdyt myönnytykset menevät pitkälle vastaan ulkomaisia yhtiöitä ilman, että ne vaarantaisivat sijoittajien suojaa, arvioi SEC:n komission jäsen Roel Campos.

SEC:n nyt tekemä päätös lain soveltamisesta ja poikkeuksista saa virallisen vahvistuksensa huhtikuun lopussa.

Tilintarkastajien valinta jatkuu lakien mukaan

Yksi tärkeimmistä USA:n viranomaisten tekemistä myönnytyksistä koskee tilintarkastuskomiteoita. Uusi laki olisi alunperin vaatinut myös ulkomaisia yhtiöitä perustamaan niin sanottuja tilintarkastuskomiteoita valitsemaan yhtiöille tilintarkastajat. Tilintarkastuksen riippumattomuuden takaamiseksi näiden komiteoiden jäsenten olisi pitänyt olla täysin riippumattomia kyseisestä yrityksestä.

Koska monissa Euroopan ja Aasian maissa ei ole käytössä erillisiä valintakomiteoita, olisi lain noudattaminen vaatinut lainmuutosta kyseisissä maissa. SEC antoi kuitenkin luvan, että ulkomaiset yhtiöt saavat jatkaa käytäntöään, jossa osakkeenomistajat tai yhtiön hallitus valitsee tilintarkastajat.

Myös saksalaiset saivat vaatimansa poikkeuksen, joka sallii yhtiöiden työntekijöiden edustajien osallistua tilintarkastajien valitsemiseen yhtiöiden hallintoelimissä. Myös valtion edustajat saavat poikkeuksen ansiosta tarvittaessa osallistua valintoihin.

Tuoreimmat osastosta