200306624 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Vuoden alun innostus hiipuu, hapuilu voimistuu

Julkaistu: 8.1.2003 9:57

Arvopaperi- ja valuuttamarkkinoiden paluu arkeen vuoden vaihteen pätkäviikkojen jälkeen on merkinnyt myös paluuta hapuiluun. Presidentti Bushin elvytyspaketti oli jotakuinkin ennakkotietojen mukainen, mutta jätti lähemmin tarkasteltuna paljon kysymyksiä epäselviksi ja osakemarkkinoiden toiveikkuus jäi lyhytaikaiseksi. Erityisesti luvattujen verohelpotusten ajankohta ja suuruus jäivät avoimiksi, joten paketti jäi nopeasti amerikkalaisyrityksistä tihkuvien tulostietojen varjoon. Irakin ja Pohjois-Korean tilanteet ovat myös vahvasti markkinoiden mielessä ja selvästi konkreettisempina kuin Bushin suunnitelmat linjanvedoiksi, jotka toteutetaan jos Yhdysvaltojen kongressi sallii. Erityisesti paketin vaikutuksia kyseenalaistaa se, että useimmat verohelpotukset tulevat amerikkalaiskuluttajien käyttöön vasta vuoden 2004 huhtikuussa, kun kuluvan vuoden lopullinen verotus valmistuu. Mikäli joulukuussa havaittu teollisuustuotannon orastava piristyminen kantaa siihen asti, voi ensi vuodelle olla luvassa voimakasta kasvua Yhdysvaltojen talouteen, mutta sinne on vielä pitkä matka.

Euroopan teollisuuden näkymät ovat edelleen huterat, ja EKP:n koronalennusten todennäköisyys voimistuu euron vahvistumisen myötä. Japanin viranomaiset pitävät jeniä edelleen yliarvostettuna, mikä antaa oman lisänsä euron vahvuudelle: kun japanilaiset alkavat intervenoida dollarin tukemiseksi, varovainen raha vetäytyy pois tieltä ja odottaa pölyn laskeutumista eurossa, punnassa tai Sveitsin frangissa.

Osakemarkkinoiden hapuilu voimistuu. Bushin elvytyspaketti vahvisti amerikkalaisosakkeita eilen illalla hetken aikaa, mutta vastavaikutus tuli nopeasti. OPEC:in ilmoitus tuotannon lisäämisen mahdollisuudesta alensi öljyn hintaa ja pudotti energiayhtiöiden kursseja. Sijoittajat myös kotiuttivat voittojaan vuoden alun nousupyrähdyksen jälkeen. Dow Jones laski 0,4 prosenttia ja laajempi S&P 500 0,6 prosenttia. Nasdaq vahvistui 0,7 prosenttia tietokonejätti Dellin ilmoitettua, että se saattaa maksaa osinkoja, mikäli niiden verovapaus toteutuu. Microsoft ja Dell nousivat myös osinko-odotusten voimistuttua. Pörssin sulkeuduttua Nasdaq kuitenkin kääntyi laskusuuntaan kahden tietokonevalmistajan, Gatewayn ja Pomeroyn ilmoitettua loka-joulukuun tuloksen jäämisestä odotettua heikommaksi.

Tulosvaroitukset painoivat myös Japanin elektroniikka-alaa: Nikkei heikkeni 1,6 ja Topix 1,7 prosenttia. Hang Seng ylsi vajaan prosentin nousuun ja Kospi säilyi jotakuinkin ennallaan. Kospia helpottaa Pohjois-Korean ydinohjelmiin kohdistuva kansainvälinen painostus, joka vähentää poliittista jännitettä Etelä-Korean taloudessa.

Korkomarkkinoilla oli rauhallista. Osakkeiden alamäki painoi Yhdysvaltojen viitelainojen tuottoja Euroopan tavoin hieman alaspäin. Euroalueen rahamarkkinoiden tuotot jatkavat laskusuunnassa Saksan heikkojen talouslukujen ja ennusteiden kasvattaessa EKP:n koronalennuksen todennäköisyyttä. Koronlaskua on tuskin luvassa vielä huomenna tai ensi kuussakaan, mutta keväämmällä se on jo todennäköinen, mikäli taloutta vaivaavat epävarmuustekijät eivät ala hellittää. Saksan helmikuun vaalit saattavat poikia maan talouspolitiikkaan tehostavia toimenpiteitä, mutta niiden vaikutusta odotellessa korolla on vielä laskuvaraa varsinkin kun vahvistuva euro heikentää öljyn hinnasta koituvia inflaatiopaineita. Viime aikojen nousustaan huolimatta öljytynnyrin euromääräinen hinta ei ole vielä ylittänyt viime maaliskuun huipputasoja, joten energian hinnasta ei ole odotettavissa suurtakaan inflaatiosykäystä enää tälle vuodelle.

Valuuttamarkkinoilla dollari kipusi 119,5 jenistä 120,5 jeniin ennen kuin painui takaisin 120 jeniin tänä aamuna. Euro on pysynyt 1,042 dollarin tuntumassa vailla suurempia liikkeitä ja on kivunnut 124,8 jenistä 125 jenin yläpuolelle yön kaupankäynnissä. Japanin valtiovarainministeriö pitää edelleen 125 jeniä kohtuuhintana dollarista, ja maan heikoimpien vientiyritysten kannattavuus katoaa, mikäli dollarin keskikurssi loka- maaliskuun ajalta painuu alle 120,3 jenin. Keskikurssi on nyt 122,2 jenissä, mutta viimeisen 21 päivän keskiarvo on vain 120,4 jeniä, joten keskikurssi jää vaarallisen lähelle vientiyritysten tuskarajaa, mikäli dollari ei vahvistu parin seuraavan kuukauden aikana. Kannattamattomien vientiyritysten vaikeudet tietävät luottotappioiden vuoksi lisää vaikeuksia Japanin pankeille.

Päivä jää tilastomielessä köyhäksi. Yhdysvalloista on luvassa kulutusluottojen määrän marraskuun muutos, joka on tavallaan jo vanhaa tietoa ja enintään vahvistanee arvioita yksityisen kulutuksen jäämisestä toivottua heikommaksi joulusesongin alla. Tärkein euroalueelta saatava tilasto kertoo Ranskan valtiontalouden alijäämän kehityksestä viime marraskuussa ja enintään lisää arvioita alueen suurimpien talouksien mahdollisuuksista pysyä vakaus- ja kasvupaketin raameissa. Huomenna on luvassa Yhdysvaltojen työttömiksi ilmoittautuneiden määrä, joka jää kuitenkin perjantaina julkistettavien joulukuun työllisyystilastojen varjoon.

Tuoreimmat osastosta