20020675 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

OECD patistaa Saksan tukevaajulkista sektoria laihdutuskuurille

Julkaistu: 17.12.2002 19:45

Maaraportti uskoo edelleen 1,5 prosentin kasvuun ensi vuonna

Talouden yhteistyö- ja kehitysjärjestö OECD pitää edelleen mahdollisena, että Saksan talous kasvaa ensi vuonna 1,5 prosenttia.

– Riski, että kasvu jää tätä heikommaksi, on selvästi suurempi kuin todennäköisyys, että kasvusta tulee vahvempaa. Puolentoista prosentin saavuttaminen on mahdollista, jos uudistuksia viedään ripeästi eteenpäin, OECD:n Saksan-maakatsauksen päätekijä Eckhard Wurzel arvioi.

Taloustutkimuslaitos toisensa jälkeen on pudottanut viime viikkoina ennusteensa ensi vuoden osalta prosentin tuntumaan, mutta Wurzel ei halua yhtyä vallitsevaan suhdannepessimismiin.

– Tunnelmalla on hyvin suuri vaikutus siihen, miten kuluttajat, yrittäjät ja sijoittajat toimivat, hän varoittaa.

OECD:n mukaan kasvu voimistuu 2,5 prosenttiin 2004.

Julkisissa menoissaon karsintatarvetta

Saksan talouskasvun hidastuminen 1990-luvun puolivälistä lähtien johtuu OECD:n mukaan pääasiassa siitä, ettei Saksa ole onnistunut rakenteellisesti sopeutumaan uuteen tilanteeseensa yhdistyneenä maana.

Eilen julkistettu maaraportti patistaakin Saksaa tehostamaan voimakkaasti julkisen sektorin taloudenpitoaan.

Viime aikojen veronkorotusten jälkeen tarvitaan karsintaa menopuolella. Tämä on erityisen tärkeää siksi, että vuosina 2004–2005 on luvassa taas veronalennuksia.

Liittovaltion, osavaltioiden ja kuntien välisiä rahoitussuhteita on mahdollista tehostaa huomattavasti, arvioi Wurzel. Julkisten varojen käyttöä tulisi hänen mielestään myös arvioida tarkemmin kaikilla mahdollisilla saroilla.

– Yksi esimerkki on itään rakennettu infrastruktuuri, joka on tietysti tarpeen. Valitettavasti sitä ei vain ole rakennettu poistamaan talouden pullonkauloja, vaan eniten ovat kasvaneet kulttuuri- ja sosiaalisektori ja julkishallinto. Toinen esimerkki tehottomasta varainkäytöstä ovat työllistämistoimet, hän listaa.

Työmarkkinoidenuudistukset etenevät

Saksan hallitus ja oppositio pääsivät maanantai-iltana yllättävän nopeaan sopuun työmarkkinoiden uudistuksista, joihin kuuluu muun muassa pienten, muutaman sadan euron kuukausipalkkaisten osa-aikatöiden verojen ja maksujen sekä niihin liittyvän byrokratian keventäminen.

Oppositio vastustaa yhä sitä, että vuokratyöntekijöille pitäisi maksaa kuuden viikon kuluttua sama palkka kuin omalle henkilöstölle, mutta hallituksen enemmistö riittää ajamaan muutokset läpi liittoneuvostossa perjantaina.

Hallitus odottaa vuoden alussa voimaan tulevien muutosten luovan 300 000 uutta työsuhdetta. Myös OECD pitää uudistuksia merkittävinä.

Wurzel kiittää myös viime vuonna tehtyä eläkeuudistusta, mutta toivoo eläkeasioita tarkasteltavan pidemmällä tähtäimellä kuin nykyisin on tapana. Myös terveydenhuollon ja koulutuksen uudistuksilla alkaa hänen mukaansa olla kiire.

Julkisen sektorin palkkamenojen kehitys ratkennee tänään. Palvelualojen suurliitto Verdi on viime päivinä tukenut vähintään kolmen prosentin korotusvaatimuksiaan tehokkailla pistelakoilla suurkaupunkien joukkoliikenteessä ja lentokentillä. Esimerkiksi Lufthansa joutui eilen perumaan 250 kotimaan ja Euroopan lentoa.

Tuoreimmat osastosta