200206123 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Heikentynyt kannattavuus uhkaa työpaikkoja

Julkaistu: 13.11.2002 15:32

Talouden taantumasta huolimatta suomalaisilla pörssiyhtiöillä menee paremmin kuin viime vuonna. Pörssiyhtiöiden yhteenlaskettu tulos on kasvanut tämän vuoden toisella ja kolmannella neljänneksellä viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Yhteenlaskettu tulospotti on kasvussa, koska yhtiöt ovat kasvaneet taantumankin aikana yrityskauppojen ja normaalin kasvun ansiosta.

Yhtiöiden tulokset eivät ole kasvaneet samassa tahdissa liikevaihdon kanssa. Yhtiöille kertyi tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana noin kymmenen prosenttia enemmän liikevaihtoa kuin samaan aikaan vuonna 2000. Myös henkilökunnan määrä kasvoi lähes kymmenen prosenttia.

Yritysten kannattavuus on heikentynyt kahden vuoden takaisen tilanteeseen verrattuna lähes neljänneksen. Syksyllä 2000 pörssiyhtiöiden keskimääräinen liikevoittoprosentti oli 11,5, kun se nyt on enää runsas kahdeksan prosenttia. Kannattavuuden heikkeneminen on todella suuri ongelma. Jos talous ei lähde nousuun, joutuvat yritykset etsimään lisää kannattavuutta muun muassa vähentämällä henkilökuntaansa. Viimeaikaiset uutiset lomautuksista ja irtisanomisista kertovat yritysten tarpeesta sopeuttaa henkilöstönsä määrä heikkenevään kannattavuuteen.

Metalliteollisuuden liikevoittoprosentti laski kesällä kolmen prosentin tuntumaan. Esimerkiksi perusmetalliyhtiö Rautaruukin liikevoitto putosi miinukselle. Yhtiö on ilmoittanut varsin merkittävistä säästötoimista. Ne merkitsevät usean sadan henkilön vähentämistä.

Metsäteollisuudella menee jo hiukan paremmin, ja yritykset ovat pystyneet parantamaan kannattavuuttaan. Yhtiöiden keskimääräinen liikevoittoprosentti ehti olla jo vuoden laskussa, mutta kesällä suunta kääntyi. Markkinatilanne ei ole juurikaan parantunut, mutta kannattavuutta on pystytty nostamaan kuluja karsimalla.

Epävarmuus talouden suunnasta on jatkunut jo pari vuotta, ja se näyttää jatkuvan edelleen. Tilanteen nopeaa parantumista ei ole näkyvissä, ja epävarmuutta lisää muun muassa Yhdysvaltojen ja Irakin välisen sodan uhka. Jos sota syttyy, sen arvioidaan sysäävän maailmantalouden jyrkkään laskuun. Sodan uhka on nostanut raakaöljyn hintaa jo jonkin aikaa.

Yritysten kannattavuuden heikentymisestä huolimatta tunnelin päässä on näkyvissä myös heikkoa valon kajoa. Esimerkiksi Nokia kertoo osavuosikatsauksessaan hyvin myönteisistä tulevaisuudennäkymistä. Huolimatta siitä, että yhtiö on joutunut tänä vuonna pienentämään kasvuarvioitaan, niin pääjohtaja Jorma Ollila arvioi uusien tuotteiden ja multimedian siirtävän matkapuhelinmarkkinat uuteen kasvuvaiheeseen.

Pörssiyhtiöiden investoinnit lähtivät hiljaisen kesän jälkeen nousuun. Taloussanomien tarkastelussa olleiden 73 pörssiyhtiön investoinnit olivat kuluvan vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana vajaat 11 miljardia euroa, kun ne vastaavaan aikaan viime vuonna olivat noin 7,6 miljardia euroa. Yritysten investointihaluja heikentävät nykyisen kapasiteetin heikot käyttöasteet.

Hienoisesta myönteisestä vireestä ei voida vetää kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Ne kertovat kuitenkin siitä, että mahdollisuudet talouskasvun viriämiseen ovat vahvistuneet.

Tuoreimmat osastosta