200201729 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Rahaston valinta vaatii harkintaa

Julkaistu: 6.11.2002 16:44

Suomessa markkinoidaan yli tuhatta erilaista sijoitusrahastoa. Juuri sen oikean rahaston löytäminen tästä joukosta ei ole aivan helppo tehtävä.

Ensimmäinen ja kenties tärkein valinta on päättää minkä tyyppiseen rahastoon varansa sijoittaa. Mitä pidemmäksi ajaksi rahat voi sijoittaa, sitä suuremmalla riskillä rahat voi sijoittaa.

Kahdenkymmenen vuoden päästä eläkkeelle siirtyvä voi sijoittaa eläkesäästönsä osakerahastoon, sillä hänellä on mahdollisuus odottaa, että aika tasoittaa hetkelliset kurssiheilahdukset. Muutaman vuoden sisällä asuntoa vaihtavan taas on järkevintä pitää varat korkorahastossa, sillä niiden arvonheilahtelut ovat osakemarkkinoiden heilahteluja pienempiä.

Sijoittajan on itse ymmärrettävä, millaiseen rahastoon hän varansa sijoittaa. Rahasto, jonka riskiä ja sijoituspolitiikkaa sijoittaja ei täysin ymmärrä, on huono valinta.

Rahaston arvonkehityksestä ei koskaan voi olla varma. Varmaa on vain se, että rahastoyhtiö perii aina palkkionsa. Rahastoyhtiöt vähättelevät kustannusten merkitystä, mutta jokainen kuluina maksettu euro on pois tuotosta. Vuosien mittaan maksetuista palkkioista kertyy suuri summa.

Sijoittajalla täytyy olla erityisen hyvä syy maksaa rahastolle poikkeuksellisen suurta hallinnointipalkkiota.

Rahaston suorituskykyä voi arvioida vertaamalla sen tuottoa vertailuindeksiin ja muihin samalla tyylillä samoille markkinoille sijoittaviin rahastoihin. Mitä pidempi tuottohistoria rahastolla on, sitä enemmän tuottojen vertailu rahastosta kertoo.

Sijoittajan ei pidä uppoutua vertailemaan vain rahastojen tuottoja. On järkevää myös tutkia, miten suurella riskillä rahasto on tuottonsa hankkinut. Suomen Sijoitusrahastoyhdistyksen kuukausittain julkaisemassa Rahastoraportissa on laskettu rahastoille useita riskistä kertovia tunnuslukuja.

Rahaston hoitajalla on luonnollisesti paljon merkitystä rahaston tuottoon. Usein suomalaiset rahastoyhtiöt hoidattavat ulkomaille sijoittavat rahastot ulkomaisilla yhteistyökumppaneillaan. Aasiaan sijoittavan rahaston hoitaminen menestyksellisesti Suomesta onkin haastava tehtävä.

Huomiota kannattaa kiinnittää myös siihen, mihin arvopapereihin rahasto on sijoittanut. Moni Euroopan laajuisesti sijoittava rahasto on sijoittanut osan varoistaan Nokian osakkeisiin.

Mikäli sijoittajalla on jo ennestään osakesalkussa Nokiaa, ei Eurooppaan sijoittava rahasto välttämättä toivotulla tavalla vähennä sijoittajan Nokia-riskiä.

Tuoreimmat osastosta