Startupfactory ja 3i - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Hyvät liikeideat saavat edelleen rahoitusta

Julkaistu: 4.11.2002 16:30

Uusien kohteiden sijaan pääomasijoittajat keskittyvät tällä hetkellä jatkamaan vanhojen kohdeyritystensä rahoittamista. Monen pääomasijoittajan rahastot tyhjenevät pian ja uusia ei juuri perusteta. Tilanne ei silti ole toivoton: hyvälle ohjelmistoyritykselle rahoitusta heruu taantumankin aikana, arvioidaan Tekesissä.

Uusien kohteiden sijaan pääomasijoittajat keskittyvät tällä hetkellä jatkamaan vanhojen kohdeyritystensä rahoittamista. Monen pääomasijoittajan rahastot tyhjenevät pian ja uusia ei juuri perusteta. Tilanne ei silti ole toivoton: hyvälle ohjelmistoyritykselle rahoitusta heruu taantumankin aikana.

Pohjoismainen sijoitusyhtiö Startupfactory on sijoittanut viime vuosina muun muassa yrityksiin, jotka tekevät ohjelmistoja teleoperaattoreille. Startupfactoryn toimitusjohtaja Pekka Salonoja kertoo yhtiön rahoittaneen tänä vuonna vain yhtä uutta yritystä.

- Toiminta on ollut vanhojen yritysten rahoituksen jatkamista. Rahastomme alkaa olla sen verran tyhjillään, ettemme ole nyt halukkaita sijoittamaan uusiin yrityksiin, Salonoja toteaa.

Salonojan tuntuma on, ettei rahoituksen hakijoiden määrä ole muuttunut. Tietyntyyppiset hakijat ovat kuitenkin kadonneet.

- Esimerkiksi soittoääniä ja logoja tekeviä yrityksiä ei ole juuri viime aikoina näkynyt, hän toteaa.

Salonoja arvioi, ettei tilanne tule muuttumaan vielä ensi vuonna. Hänen mukaansa pääomasijoitus ottaa jälleen tulta alleen vasta, kun pörssikurssit ovat jälleen nousseet.

- Syyt tämänhetkiseen tilanteeseen ovat monimutkaisia. Esimerkiksi aloittelevien firmojen arvot ovat tällä hetkellä hyvin alhaisia. Jos niihin sijoitetaan niin paljon, että toiminta lähtee kunnolla liikkeelle, perustajille ei juuri jää osakkeita, Salonoja toteaa.

Hankkeiden laatu parantunut

Kaikki pääomasijoittajat eivät kuitenkaan vietä hiljaiseloa. Suomen 3i:n toimitusjohtaja Ere Kariola kertoo, että yhtiön sijoitusten määrässä ei ole näkynyt merkittäviä muutoksia.

- Sijoitamme omasta taseesta ja toimintamme perustuu jatkuvaan tasaiseen sijoitusvirtaan. Se, että kaikki pääomasijoittajat eivät tällä hetkellä rahoita uusia hankkeita yhtä aktiivisesti, johtunee siitä, että niiden rahastorakenne on erilainen. Rahastot alkavat tyhjentyä ja uusia on tällä hetkellä vaikea saada kasaan, Kariola arvioi.

Kariolan mukaan ohjelmistoalalle haetaan rahoitusta edelleen tasaiseen tahtiin.

- Hakijoiden määrä on hieman vähentynyt, mutta hankkeiden laatu on parantunut. Pääomasijoittajan kannalta tilanne on varsin hyvä, hän toteaa.

Ohjelmistoyritysten ongelmana Kariola pitää ennen kaikkea sitä, etteivät niiden asiakkaat ole tällä hetkellä halukkaita investoimaan ohjelmistotuotteisiin.

Hyville yrityksille riittää rahoitusta Kariolan mukaan edelleen edelleen.