KCI Konecranes vastaan Baan - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Toiminnanohjausprojektin epäonnistumisesta oikeustaisteluja

Julkaistu: 29.10.2002 11:10

KCI Konecranes Internatinal Oyj on saanut vähintään 50 miljoonan dollarin vahingonkorvausvaatimuksen kalifornialaisessa oikeusistuimessa. Tukholmalainen välimiesoikeus käsittelee samaa riittaa. Kyseessä on epäonnistunut toiminnanohjausprojekti, jossa vastapuolena on Baan Company N.V.

Taustalla on Baanin toimittama Omniman ERP, jonka epäonnistuminen kirvoitti välimiesoikeuden. KCI Konecranesin mukaan prosessi siellä on edennyt hitaasti. Lopullista käsittelyä asiassa odotetaan ensi kesän aikana. Välimiesoikeudenkäynnissä KCI Konecranes vaatii vahingonkorvausta Baanilta ja Baan on puolestaan esittänyt vastakanteen KCI Konecranesia vastaan.

Välimiesoikeudenkäynri alkoi helmikuussa 2001.

KCI Konecranes on hakenut useita turvaamistoimia Baania ja sen emoyhtiötä Invensys International B.V:tä vastaan Alankomaissa, minkäseurauksena vastaajien konserniin kuuluvaa omaisuutta on saatu menestyksellisesti asetettua takavarikkoon, kerrotaan suomalaisyrityksestä.

Oikeusprosessi Yhdysvalloissa

Baan ja Invensys ovat käynnistäneet oikeudenkäynnin KCI Konecranesia ja sen yhdysvaltalaista tytäryhtiötä sekä Novasoft InformationTechnology, Inc:iä vastaan yhdysvaltalaisessa Kalifornian pohjoisen piirin tuomioistuimessa. Ne vaativat vielä yksilöimätöntä ja myöhemminoikeudenkäynnissä täsmennettävää vahingonkorvausta, jonka määrän kantajat ilmoittavat uskovansa olevan vähintään 50 miljoonaa USD sekänäiden lisäksi sakkoluonteisia vahingonkorvauksia väitetyistä sopimusrikkomuksista sekä erinäisillä muilla väitetyillä perusteilla.

Taustan ja asianosaisten osalta kanne liittyy läheisesti välimiesoikeudenkäyntiin, joka on vireillä Tukholmassa.

KCI Konecranes katsoo, että yhdysvaltalaisessa tuomioistuimessa esitetyt vaatimukset ovat täysin perusteettomia ja ryhtyy kaikkiin tarpeellisiin toimiin etujensa suojaamiseksi ja saadakseen korvauksen kaikista oikeudenkäynnin aiheuttamista kustannuksista ja muista vahingoista.

- Vaikuttaa siltä, että Baan ja Invensys käyttävät kaikkia mahdollisia keinoja vahvistaakseen omaa ja heikentääkseen meidän asemaamme näissä riidoissa. Pidämme valitettavana, että meiltä vaaditaan suhteettomia määriä vailla mitään tosielämässä olevaa perustetta tai kiinnekohtaa, toteaa toimitusjohtaja Stig Gustavson.