Nousu häämöttää - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

CA kutisti tappiotaan, myynti kasvoi

Julkaistu: 23.10.2002 8:30

Computer Associates Inc. teki tilivuotensa toisella neljänneksellä nettotappiota 52 miljoonaa dollaria, kun vuosi aiemmin tappiota kertyi 291 miljoonaa dollaria. CA:n myynti kasvoi heinä-syyskuussa viisi prosenttia 772 miljoonaan dollariin edellisvuodesta.

Osaketta kohden tappiota kertyi nyt yhdeksän senttiä, kun vuotta aiemmin lukema oli 50 senttiä. Ilman viranomaisten vaatimia muutoksia yhtiön tilinpitoon vuodentakainen tappio olisi ollut 177 miljoonaa dollaria eli 31 senttiä osakkeelta.

Loppuvuonna paranee

CA samalla nosti kolmannen vuosineljänneksensä ja koko tilivuoden voittoennustettaan.

Kolmannelta vartilta se odottaa osakekohtaiseksi voitokseen ennen kertakuluja 4-5 senttiä 770-790 miljoonan dollarin myynnillä. Markkinoilla yhtiöltä on odotettu kolmen sentin tulosta noin 795 miljoonan dollarin myynnillä.

Koko maaliskuun lopussa päättyvältä tilivuodelta yhtiö odottaa nyt 14-16 sentin osakekohtaista tulosta, kun se aiemmin arvioi lukemaksi 10-13 senttiä. CA piti koko vuoden liikevaihtoennusteensa 3,1-3,2 miljardissa dollarissa.

Markkinoilla yhtiöltä odotetaan 12 sentin osakekohtaista tulosta 3,14 miljardin dollarin myynnillä.

Tuoreimmat osastosta