200203821 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Säästäjän on pidettävä pää kylmänä

Julkaistu: 4.10.2002 15:03

Osakekurssien lasku on köyhdyttänyt kaikkia osakkeisiin sijoittaneita. Säännöllisesti rahastoon säästävä voi kuitenkin lohduttautua sillä, että sijoituksen ajallinen hajautus on pienentänyt tappiota verrattuna siihen, että vastaavan summan olisi sijoittanut kerralla laskeville markkinoille.

Jatkuvan rahastosäästämisen idea on juuri ajoitusriskin pienentämisessä. Kurssien laskiessa rahasto-osuuksia saa halvemmalla; samalla summalla siis enemmän. Kurssien taas noustessa säästäjä on mukana nousussa useammalla osuudella.

Kuvion esimerkissä säästäjä ostaa rahasto-osuuksia neljä kuukautta kestävän kurssien laskujakson aikana. Säästäjä ei panikoi, vaan pitää määrätietoisesti kiinni säästösuunnitelmastaan. Kurinalaisuus palkitaan, kun kurssit kääntyvät viidennellä kuulla nousuun. Säästäjä on omillaan jo, kun rahasto-osuuden arvo on noussut 70 euroon.

Kahdeksan kuukauden jälkeen säästäjä on sijoittanut rahastoon 8 000 euroa, mutta hänen rahasto-osuuksiensa arvo on 12 372 euroa. Ostettujen rahasto-osuuksien keskihinnaksi on tullut vain 77,60 euroa kappale.

Mikäli säästäjä olisi sijoittanut 8 000 euroa kerralla rahastoon, olisi hänen säästöjensä arvo kahdeksan kuukauden jälkeen vain 9 600 euroa.

Nyt tuskin kukaan vuonna 2000 säännöllisen rahastosäästämisen aloittanut sijoittaja on voitolla, mutta tappio on varmasti huomattavasti pienempi kuin suuren kertasijoituksen vuonna 2000 tehneellä sijoittajalla.

Edullisinta olisi tietysti ollut pysytellä poissa osakemarkkinoilta laskujakson ajan. Kukaan ei kuitenkaan aavistanut laskun voimakkuutta eikä kukaan osaa sanoa milloin kurssit kääntyvät jälleen nousuun.

Kun markkinoiden suunta kääntyy, voi nousu yllättää nopeudellaan. Tästä ensivaiheen nousurallista myöhästyvä sijoittaja saattaa menettää suurimman osan elpymisjakson tuotosta. Menneinä vuosina suurin osa koko vuoden tuotosta on saattanut tulla hyvin lyhyen, muutaman viikon tai jopa muutaman päivän, kestäneestä nousupyrähdyksestä. Viikonkin poissaolo markkinoilta on voinut pilata koko vuoden tuoton.

Osakesäästäjän kannattaa siis pitää kiinni alkuperäisestä suunnitelmastaan, jos hän uskoo kurssien joskus kääntyvän, ja ylimääräistä rahaa on säästettäväksi asti.

Tuoreimmat osastosta