200207814 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kiinteistönomistajat eivät lämpene vuokranalennuksille Helsingin keskustassa

Julkaistu: 2.10.2002 18:58

Kampin rakennustyöt ovat vähentäneet Graniittitalon liikkeiden asiakasmääriä 20–30 prosenttia

Helsingin Aleksanterinkadun ja Kampin rakennustyömaat ovat vieneet asiakkaita vaikutusalueelle jääneiltä liikkeiltä, mutta vuokranantajat eivät lämpene vuokralaisyritysten esityksiin vuokrien alentamisesta.

Vakuutusyhtiö Ilmarisen kiinteistösijoitusjohtaja Timo Kankuri myöntää, että vuokranalennuspyyntöjä on sadellut runsaasti rakennustyömaiden naapurikiinteistöistä. Ilmarinen omistaa suuren osan Aleksanterinkadun varren kiinteistöistä, muun muassa World Trade Centerin, Aleksi 13:n talon, Kluuvin kauppakeskuksen ja niin sanotun Antilooppi-korttelin, jossa Kämpin kauppakeskus sijaitsee. Myös Kampissa sijaitseva Graniittitalo kuuluu Ilmariselle.

– Vuokrasopimus on kahden yrityksen välinen sopimus, jonka henkeä ja periaatteita molempien osapuolten tulee lähtökohtaisesti noudattaa. Ei voi olla aina yksipuolisesti niin, että vuokranantaja antaa huonoina aikoina periksi. Koskaan ei ole sellaista mekanismia esitetty, että hyvinä aikoina oltaisiin valmiita maksamaan vähän enemmän vuokraa, Kankuri napauttaa.

Vuokralaisilta sateleetarkistuspyyntöjä

Kankurin mukaan vuokranalennuspyynnöt ovat olennainen osa kiinteistönomistamista. Talousnäkymien synkistyessä niiden määrä alkaa kasvaa.

– Olemme selvästikin sellaisessa taloudellisessa syklissä, että yritysten tulevaisuudennäkymät eivät ole kovin hyvät. Jos myynti ei suju, niin kiinteistönomistajia pyydetään tarkistamaan vuokria, Kankuri kertoo.

Hän sanoo, että kaikki pyynnöt ja perustelut vuokran alentamisesta käydään tarkkaan läpi.

– Pyrimme neuvotteluteitse löytämään molempia osapuolia tyydyttävän ratkaisun. Meidänkin toiminnassamme on kuitenkin kyse puhtaasti liiketoiminnasta. Jokainen alennuseuro on meidän katteestamme pois, Kankuri sanoo.

Tarjoustalo lähteeGraniittitalosta

Elokuussa alkaneet Kampin rakennustyöt ovat vieneet huomattavasti asiakkaita Graniittitalossa sijaitsevalta Anttilalta. Anttilat Oy:n toimitusjohtaja Matti Leminen arvioi, että tavaratalon myynti on viime viikkojen aikana vähentynyt 20–30 prosenttia edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

Lemisen mukaan Anttila on käynyt keskusteluja Ilmarisen tytäryhtiön Antilooppi Oy:n kanssa vuokran tasosta.

– Toistaiseksi ratkaisua ei ole löytynyt. Tilanne on meille todella vaikea. Lumi- ja loskakauden alkaessa ja iltojen pimentyessä on vielä suurempi riski, etteivät ihmiset löydä taloon.

Lemisen mukaan lainsäädännöstä ei tällaisissa tapauksissa löydy perusteita vuokranalennuksille.

– Naapurissa alkava rakennustyö on normaali liiketoimintaan liittyvä riski, koska kyse ei ole vuokranantajan hankkeesta.

Rakennustöiden vaikutuksia Graniitti-Anttilan myyntiin seurataan lähikuukausien aikana tarkasti. Leminen ei kuitenkaan vielä halua spekuloida sillä vaihtoehdolla, että tavaratalolle alettaisiin etsiä uusia liiketiloja.

Anttilan naapurissa sijaitseva Tarjoustalo on vetänyt omat johtopäätöksensä myynnin kehittymisestä.

– Aiomme muuttaa pois Graniittitalosta, koska rakennustöiden alkamisen jälkeen asiakkaita ei ole ollut tarpeeksi eikä liikevuokraa saatu pienemmäksi. Olemme hankkineet uuden liiketilan Espoon Mankkaalta, ja siirrymme sinne vuodenvaihteen jälkeen, Tarjoustalon myymäläpäällikkö Maarit Kivimäki sanoo.

Aleksanterinkadun rakennustöiden on määrä valmistua ensi vuonna.

Kampin uuden linja-autoaseman ja liikekeskuksen valmistumista on odotettava vuoteen 2006 asti.

Tuoreimmat osastosta