200203043 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kehittyvillä markkinoilla on hyvä vire

Julkaistu: 30.8.2002 12:27

Huonoinakin aikoina saattaa jostain päin maailmaa löytyä markkina-alue, jossa osakkeet ovat tuottaneet hyvin. Viime aikoina tällaisia ovat olleet kehittyvät markkinat Itä-Euroopassa ja Kaukoidässä.

Venäjän taloutta vetää öljyteollisuus, siksi öljyn maailmanmarkkinahinnalla on suuri vaikutus siihen, miten maan talous kehittyy. Suuri merkitys on myös Venäjän yhteiskunnan kehityksellä kohti länsimaista markkinataloutta. Presidentti Vladimir Putinin aikana yhteiskunnalliset olot ovat vakiintuneet, mikä herättää luottamusta ulkomaisissa sijoittajissa. Kehittyvien markkinoiden osakkeiden kurssit liikkuvat hyvin paljon sen mukaan, miten paljon rahaa virtaa ulkomailta maan pörssiin.

Täysin immuuni länsimaiden pörssien heilunnalle Venäjän markkina ei tietenkään ole. Viime talven kirjanpitoskandaalit Yhdysvalloissa pudottivat myös venäläisten yhtiöiden kursseja.

Venäjälle sijoittava Alfred Berg Russia -rahasto on ollut hyvin tuottoisa kolme viime vuotta. Tarkastelujakso osuu sopivasti maassa vuonna 1998 tapahtuneen talousromahduksen jälkimaininkeihin. Myös Kaukoidän kehittyville markkinoille sijoittava Seligson APS Far East -rahaston historia ulottuu vain vuonna 1997 alueella riehuneen talouskriisin jälkeiseen aikaan.

Mikäli näille markkinoille olisi sijoittanut ennen niitä koetelleita romahduksia kurssien ollessa huipussaan, olisivat tuotot selvästi pienempiä.

Kehittyvien markkinoiden luonteeseen kuuluvat kasvukivut, jotka voivat aiheuttaa rajujakin pörssiromahduksia.

Monet uskovat kehittyvien talouksien ennen pitkää kurovan umpeen länsimaiden etumatkan elintasossa. Tämän perusteella kehittyvien talouksien pitäisi olla hyviä pitkän aikavälin sijoituskohteita, mutta sijoittajat saavat vielä kokea monta romahdusta ennen kuin nämä taloudet ovat vakaita.

Muutama vuosi sitten rahastoyhtiöt perustivat rahastoja, jotka sijoittivat vain Pohjoismaiden alueelle. Hajauttaminen edes Pohjoismaiden tasolla on kannattanut, Odin Norden esimerkiksi on säilyttänyt arvonsa selvästi paremmin kuin Hex-portfolioindeksi.

Tuoreimmat osastosta