200204460 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Monta mutkaamatkassa

Julkaistu: 23.8.2002 10:26

Telian ja Soneran yhdistyminen etenee, mutta odotettua hitaammin

Kahden yrityksen yhdistyminen ei aina mene täysin suunnitelmien mukaan. Suomessa ja Ruotsissa sadat tuhannet Soneran osakkeenomistajat odottavat yritysten yhdistymisen toteutumista, mutta tässäkin tapauksessa mutkia on tullut matkaan.

Kun Sonera ja Telia ilmoittivat tämän vuoden maaliskuussa aikovansa yhdistyä, Telia tarjosi Soneran osakkeenomistajille 1,51440 Telian osaketta yhtä Soneran osaketta vastaan. Käytännössä Telia siis tarjoutui ostamaan Soneran. Tarjous merkitsi Soneran osakkeenomistajille noin 15 prosentin ylihintaa verrattuna Soneran senhetkiseen osakekurssiin.

Uudesta yhdistyvästä yhtiöstä Soneran osakkeenomistajat omistavat 36 prosenttia ja Telian osakkeenomistajat 64 prosenttia. Suurimmat omistajat ovat Ruotsin valtio 45 prosentin ja Suomen valtio 19 prosentin osuudella.

Yhdistymällä yhtiöt arvioivat saavuttavansa vuosittain noin 300 miljoonan euron säästöt vuoteen 2005 mennessä.

Käyttöomaisuusinvestoinneissa yhtiöt arvioivat säästöjä kertyvän 100 miljoonaa euroa vuonna 2004. Sen jälkeen säästöjen arvioidaan olevan noin 50 miljoonan euroa vuodessa.

Yhdistymisestä yhtiöt arvioivat aiheutuvan ensi vuonna 250 miljoonan euron kertaluonteisen kulun.

Sijoittajien mielestä Telian tarjoama hinta Sonerasta vaikutti korkealta, mikä näkyi Telian osakekurssin laskuna. Koska kauppa maksetaan osakevaihtona, määräytyy Soneran arvo Telian osakekurssi mukaan. Siksi yhtiöiden kurssit liikkuvat samaan tahtiin.

Yhdistymiselle piti saada hyväksyntä Euroopan unionin kilpailuviranomaisilta. Heinäkuussa hyväksyntä tuli ja sen ehdot olivat odotetun kaltaiset. Telian täytyy myydä Suomen matkapuhelinyksikkönsä sekä Ruotsissa toimiva kaapelitelevisioyhtiö. Lisäksi komissio vaati, että Telia erottaa kirjanpidossaan kiinteän- ja matkapuhelinverkon toisistaan. Kilpailijoille pitää myös taata pääsy verkkoon.

Ylimääräisen mutkan yhdistymissuunnitelmaan on tuonut Suomen arvopaperimarkkinalaki, josta ei löydy selvää tulkintaa mahdollisen osakelunastuksen käsittelyyn.

Telian ostotarjous on sovittu tehtäväksi osakevaihtona, mutta mahdollisen lunastustarjouksen on oltava rahamääräinen. Lunastukseen päädytään, jos 90 prosenttia Soneran osakkeenomistajista hyväksyy Telian osakevaihtotarjouksen. Tällöin Telian on lain mukaan ostettava rahalla ulos ne osakkaat, jotka eivät halua vaihtaa Sonera-osakkeitaan Telian osakkeiksi.

Mikäli vaihtotarjouksen hyväksyjien määrä jää alle 90 prosentin, on Telialla mahdollisuus vetäytyä yhdistymishankkeesta.

Arvopaperimarkkinalaki kertoo perusteet vain lunastettavan yhtiön eli Soneran osakkeen arvon laskemiselle. Arvo määritellään käyttämällä muun muassa vaihdolla painotettua 12 kuukauden keskikurssia. Telian arvon määrittämisestä arvopaperimarkkinalaki ei anna ohjetta, ja tähän Suomen Rahoitustarkastukselta kaivataan tulkintaa.

Osakkeiden lunastusta varten Telia on varannut 300 miljoonaa euroa. Telialla on mahdollisuus perua kauppa myös siinä tapauksessa, että ne eivät riitä lunastamaan loppuja osakkeita.

Rata on luvannut ilmoittaa kantansa ”hyvissä ajoin” ennen vaihtotarjouksen käynnistymistä.

Osakevaihdon käynnistymistä viivästyttää lisäksi yhdistymisen hyväksyttäminen Yhdysvaltain markkinavalvojalla SEC:llä. Koska Sonera on listautunut myös teknologiaosakkeiden markkinapaikkana tunnettuun Nasdaqiin, myös Yhdysvaltain markkinavalvojalla on sanansa sanottavana fuusiossa.

SEC:n tarkastus on kestänyt odotettua kauemmin, lausunnon odotetaan valmistuvan syyskuussa aiemmin odotetun elokuun sijaan.

Kun lausunnot markkinavalvojilta on saatu, voi Telia-Sonera julkaista esitteen osakkeiden vaihtotarjouksesta. Tämän yhtiöt odottavat onnistuvan syyskuussa. Samassa kuussa alkaisi myös varsinainen osakevaihtotarjous.

Mikäli osakevaihtotarjous saadaan kunnialla loppuun, noteerataan uuden yhtiön osake Tukholmassa, Helsingissä ja Yhdysvalloissa. Lopullista päätöstä siitä, miten osakkeen listaus eri pörsseissä toteutetaan, ei ole vielä tehty.

Koska uuden yhtiön pääkonttori sijaitsee Tukholmassa, suomalaisille osake muuttuu ulkomaiseksi osakkeeksi. Yhtiön maksamat osingot eivät ole yhtiöverohyvityksen piirissä, ja suomalaiset osakkeenomistajat joutuvat maksamaan osingoista 29 prosentin pääomaveron.

Tuoreimmat osastosta