Teollisuusmaalaamo kasvaauusien värien tahdissa

Julkaistu:

Lainisalo Oy maalaa televisionkuoret, sairaala- ja mittauslaitteet sekä valaisimet

Helsinkiläinen Teollisuusmaalaamo Lainisalo Oy tuo väriä arjen harmauteen maalaamalla korkean teknologian laitteita ja valaisimia. Yritys on kasvanut uusien väri-ideoiden tahdissa yhden miehen yrityksestä tehtaaksi muutamassa vuodessa.

Yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Pertti Lainisalo alkoi ihmetellä pari vuotta sitten sitä, miksi kaikki tietokoneet ovat niin tylsän harmaita tai ainakin vain yksivärisiä. Tuumasta toimeen: hän suunnitteli yhdessä firmansa tuotantopäällikön Kari Haglundin kanssa sopivat värit ja työmenetelmät, ja ideaa saattoi lähteä viemään eteenpäin. Kun myyntikoneistoa vielä vuoden alussa vahvistettiin markkinointijohtaja Santtu Multasella, Lainisalo Oy oli valmis tuomaan lisää väriä työarkeen.

Tällä hetkellä maalauslinjalta valmistuu yhteistyössä Turun televisiotehtaan ja Marimekon kanssa Maija Isolan aikoinaan kankaaksi suunnittelemia unikkokuvioisia televisiokuoria. Yksinkertainen idea ja piristävä lopputulos.

– Tällaiselle idealle ei voi hakea patenttia, koska ainahan joku jossakin päin maailmaa voi valita toisenlaisia kuvioita ja käyttää niitä. Mutta tiettyä tyydytystä saa kyllä siitä, että on ollut ensimmäisenä idean kanssa liikkeellä, Lainisalo myhäilee.

Ideamyllypyörii jatkuvasti

Värikkäät kuoret televisioihin ja hiiriin ovat kuitenkin vain osa Lainisalon tuotantoa. Automaattimaalauslinjalta, käsijauhemaalaamosta, polttomaalaamosta, lakkaamosta ja seripainosta lähtee maailmalle monenlaisia teollisen maalaamon tuotteita. Märkämaalaamossa on työn alla esimerkiksi korkean teknologian sairaalatuotteista magneettikuvauslaitteita.

Myös Datex Ohmedan anestesia- ja tehohoidon laitteet saavat värikuorensa Lainisalolta, samoin kuin Vaisalan valmistamat elektroniset mittauslaitteet ja Livalin valaisimet.

– Näihin korkean teknologian laitteisiin ei ehkä uskalla ruveta ehdottelemaan Marimekon kukka-aiheita, mutta tuotekehittelyn ideamylly pyörittää kyllä jatkuvasti ajatuksia uusista aluevaltauksista. Kyllä maailmaan lisää väriä mahtuu, Lainisalo uskoo.

Usein asiakas tulee Lainisalolle prototyypin kanssa ja antaa ohjeeksi "jonkun siistin värin". Pertti Lainisalo alkaa miettiä, mikä sopisi kulloisellekin kohderyhmälle ja esittää idean tilaajalle.

Reppufirmastateollisuushalleihin

Tällä hetkellä Lainisalo Oy:llä on Helsingin Tattariharjussa kaksi yhteensä 2 800 neliön teollisuushallia. Perustamisvuonna 1990 omistaja aloitti yhden miehen yrityksenä, joka kiersi eteläistä Suomea alihankkijana teollisuusmaalaamoissa ja jopa korupajoissa. Hän hoiti usein myös asiakasyritystensä lomitukset.

Vuonna 1992 Lainisalo palkkasi ensimmäisen työntekijänsä – joka on edelleen yrityksen palveluksessa – ja sen jälkeen alkoikin tapahtua nopeasti: viisi vuotta myöhemmin firma osti ensimmäisen teollisuushallinsa.

– Olen kyllä aivan tyypillinen self made -man. Kiinnostuin maalaamisesta jo peruskoulussa, kun olin setäni kalustetehtaassa kesätöissä. Peruskoulun jälkeen kävin automaalarilinjan ammattikoulussa ja lähdin tälle alalle heti sen jälkeen. Taloustietämystä opettelin oman firman perustamisen ohessa, Lainisalo selvittää.

Tehtävät jaettavaammattilaisille

Pertti Lainisalon mielestä talouden teoreettisen tietämyksen puute ei haittaa, kun osaa delegoida tarvittavat osa-alueet ammattilaisille. Esimerkiksi kirjanpitoa hoitamaan Lainisalo palkkasi heti ensimmäisestä vuodesta lähtien ulkopuolisen toimiston. Firman laajentuessa uusia ammattilaisia on palkattu kullekin erityisosaamisen alalle aina lisää.

– Tuotekehittely on niin selvästi ominta alaani, että haluan keskittyä erityisesti juuri siihen. Tietysti tämänkokoisessa firmassa toimitusjohtaja osallistuu kuitenkin kaikkeen päätöksentekoon, mutta on tärkeää, että jokainen meistä voi keskittyä siihen, minkä parhaiten hallitsee, Lainisalo sanoo.

Uusien aluevaltausten ideoinnissa kaikki päälliköt ovat kuitenkin aktiivisesti mukana.

Markkinointijohtaja Santtu Multanen sanookin innostuneena, että firmassa on voimassa yksimielinen päätös siitä, että yhtään tuoretta ideaa ei heitetä romukoppaan ennen kuin sitä on yhdessä pohdittu.

Teollisuusmaalaamo Lainisalo Oy

Perustettu vuonna 1990.

Toimialana maalaus- ja pintakäsittelytyöt, ohytlevyteollisuuden maalauspalvelut ja seripaino.

Henkilöstöä noin 30.

Viime vuoden liikevaihto noin kaksi miljoonaa euroa.

Liikevoitto noin 200 000 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Eläkeläisten rikkain joukko saa jopa 24 000 euroa kuukaudessa – katso tästä, mihin ryhmään itse kuulut

    2. 2

      Postilakko toi nimettömän uhkailun Paltan some-tileille – ”Henkilöön menevä uhkailu ei kuulu työelämään”

    3. 3

      Ulkopolitiikka-lehti: Baltian maat riitelevät Rail Balticasta, Vesterbacka pitää kiinni Tallinna-tunnelista

    4. 4

      OP:n yt-neuvottelut päättyivät, potkut enintään 290:lle

    5. 5

      Finnair aikoo vaihtaa koneitaan vähemmän päästöjä tuottaviin – maksaa jopa 4 miljardia euroa

    6. 6

      Selvitys: Naisen eläke-euro on 79 senttiä

    7. 7

      Telia sai EU-komission hyväksynnän Bonnier-kaupalle

    8. 8

      JHL:n tukilakko iskee rautateiden tavaraliikenteeseen

    9. 9

      Uniper antoi positiivisen tulosvaroituksen – väläyttää lisäosinkoa

    10. 10

      Posti mainostaa rekrytointitapahtumaa keskellä lakkoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eläkeläisten rikkain joukko saa jopa 24 000 euroa kuukaudessa – katso tästä, mihin ryhmään itse kuulut

    2. 2

      Hämmennys Postin lajittelukeskuksen aitaan leikatusta aukosta jatkuu – työntekijä: sisään pyrkivät valikoitiin nimilistan perusteella

    3. 3

      Ilmailualan unioni aloitti jo tukilakon – Merimies-Unioni Postista: ”Mitä härskimmäksi tämä menee, sitä nopeammin joudutaan toimimaan”

    4. 4

      Posti vastaa PAUn väitteeseen Liedon pakettikeskuksen tapahtumista: ”Aidan purkaminen on normaali, mutta kuitenkin melko harvinainen toimenpide”

    5. 5

      Yrittäjä HS:lle: Tästä syystä ruisleipä maksaa kahdeksan euroa lentoasemalla

    6. 6

      Posti mainostaa rekrytointitapahtumaa keskellä lakkoa

    7. 7

      Omakotitaloja puretaan entistä kiivaammalla tahdilla – katso video: Näin päättyy rintamamiestalon tarina

    8. 8

      Sijoittajakonkari on saamassa Cramo-kaupasta 2,1 miljoonaa euroa – pitää ostotarjousta liian pienenä

    9. 9

      PAU:lta kova väite: Tästä Postin aitaan leikatusta reiästä livahti töihin 20 vuokratyöntekijää – katso kuvat ja video

    10. 10

      OP:n yt-neuvottelut päättyivät, potkut enintään 290:lle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Avioero teki Annelista, 72, miljonäärin ja tulokuningattaren – ex-mies sai ehdottoman vankeustuomion

    2. 2

      Erkki tilasi lämpöpumpun, sitten alkoi farssi: tutuksi tulivat perintätoimisto, juristit, haastemies ja käräjäoikeus

    3. 3

      Maksatko aina suoraan tililtä? Asiantuntija kertoo, missä tilanteissa kannattaisi hyödyntää luottoa

    4. 4

      Laskut ja korvaukset, joulukortit, paketit, lehdet – näin kuukauden postilakko vaikuttaisi arkeen

    5. 5

      Nikosta, 29, tuli parissa vuodessa miljonääri tuurilla – ”Niitä jaettiin käytännössä ilmaiseksi kaikille”

    6. 6

      ”Japanin Ikeaksi” kuvattu Muji avaa jättimyymälän Suomeen – 500 lahjakassin tekstissä piilee yllättävä Suomi-vitsi

    7. 7

      Vantaalainen Albion, 25, kirjoitti nimensä vero­koneeseen ja yllättyi – näin paljon vartijana ja pysäköinnin­valvojana työskennellyt tienasi

    8. 8

      Sipilä pesee hallituksen kädet laittomiksi todetuista kikyistä – SAK:n puheenjohtaja tyrmistyi

    9. 9

      Järvenpään K-Citymarket on valittu maailman parhaaksi ruokakaupaksi – ”Teimme sen!”

    10. 10

      Yritti miljonääriksi 500 päivässä – näin tienasi Lauri Salovaara: ”En koe, että minun pitää nostaa palkkaa”

    11. Näytä lisää