Aiemman ilmoituksen mukaisesti - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Flextronics irtisanoo yli 5 000 työntekijää

Julkaistu: 15.8.2002 7:35

Maailman toiseksi suurin sopimusvalmistaja, Flextronics International Ltd. irtisanoo 5 261 työntekijää osana viime lokakuussa ilmoittamaansa 10 000 työntekijän vähennyssunnitelmaa. Yhtiöllä oli kesäkuun lopussa noin 80 000 työntekijää.

Irtisanomiset ovat osa Flextronicsin pyrkimystä siirtää tuotantoa alhaisempien tuotantokustannusten maihin. Yhtiö kuitenkin huomautti, että aiempien lisäksi tarvetta lisäirtisanomisille ei ole.

Flextronics ilmoitti edelleen siirtävänsä tuotantoaan halvempiin maihin, mikä saattaa johtaa ainakin irtisanoutumisiin. Viimeisimmällä neljänneksellä yhtiö maksoi irtisanomisista aiheutuneita kustannuksia noin 77 miljoonaa dollaria.

Viime viikolla Flextronics ilmoitti vähentävänsä 527 työntekijää Ruotsista pudonneen tietoliikennelaitteiden kysynnän vuoksi.