Kulukarsinta jatkunee - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Stonesoftin liikevaihdosta pois 59 prosenttia

Julkaistu: 29.7.2002 9:58

Stonesoftin osavuosikatsaukset ovat olleet viime aikoina synkkää luettavaa. Toisella vartilla liikevaihdon lasku kiihtyi 59 prosentiin. Tosin osa laskusta johtui pois myydyistä liiketoimista, mutta vertailukelpoinen liikevaihtokato oli 45 prosenttia.

Stonesoftin toisen vartin liikevaihto oli 6,4 miljoonaa euroa, jossa oli vähennystä edellisvuotiseen se 59 prosenttia. Yrityksen tiedotteen mukaan vertailukelpoinen liikevaihto oli edellisvuonna 11,6 miljoonaa euroa, johon vähennystä 45 prosenttia.

Yrityksen liiketappio ennen liikearvopoistoja eli ebita oli 6,1 miljoonaa euroa.

Rahoitusasema vahva

Yrityksellä on kuitenkin edelleen varsin vahva rahoitusasema. Sen likvidit varat olivat katsauskauden lopussa 47,3 miljoonaa euroa ja omavaraisuusastekin 91 prosenttia.

Yrityksen kustannusten soputtamisohjelma, johon sisältyi mm. irtisanomisia ja tuotekehitysyksikköjen sulkemisia alkaa purra täysillä vuoden neljännellä vartilla ja sen avulla päästään 2,5 miljoonan euron vuosivarttikohtaisiin säästöihin. Yritys mm. irtisanoi 18 prosenttia henkilöstöstään.

Puolivuotistappio tuplaantui

Koko ensimmäisen vuosipuoliskon liikevaihto oli 16,2 miljoonaa euroa, joka oli puolet vähemmän kuin vuotta aiemmin. Yritys kirjasi jaksolta ebita-tappiota 14,2 miljoonaa euroa. Tappio oli 6,1 miljoonaa, tuplat enemmän kuin vuosi sitten.

Liiketoiminnan uudelleenjärjestelystä yritys kirjasi ensimmäisellä vuosineljänneksellä kustannuksia 2,0 miljoonaa euroa.

Stonesoft myös pyrkii keskittymään ydinliiketoimintoihinsa, josta osoituksena mm. eSolutions-liiketoiminnan myynti, josta yritys vuoden ensi vartilla kirjasi satunnaisiin tuloihin 10,2 miljoonaa euroa.

Yrityksellä on silti ponkimista, koska 2,5 miljoonan varttikohtaiset säästöt eivät vielä riitä, joten joko myynnin on lähdettävä vähitellen vetämään tai yritys joutuu jatkamaan irtisanomisiaan reippaalla kädellä.

Yritys uskoo vertailukelpoisen liikevaihtonsa jäävän viimevuotisesta ja ebitan jäävän tappiolliseksi.