Sukupolvi vaihtuu Turussa

Julkaistu:

Turkulaisen talouden uudet mahtimiehet tulevat perhepiiristä

Suurten ikäluokkien eläkkeelle lähtö ennakoi sukupolvenvaihdosta Turun alueen talouselämässä. Tunnetut turkulaiset nimet lähestyvät eläkeikää. Perheyritysten suuri merkitys turkulaisessa taloudessa kuitenkin takaa, että uusi sukupolvi nostaa päätään. Uusilta toimialoilta saattaa kuitenkin löytyä täysin uusiakin nimiä

– Monen merkittävän turkulaisen talousvaikuttajan elämäntyö on tehty. Seuraava sukupolvi on nyt hakusessa, luonnehtii Turun kauppakamarin toimitusjohtaja Jari Lähteenmäki.

Vanha turkulainen raha asuu sellaisissa perheissä kuin Ketonen ja Puolimatka. Ketosten sukupolvenvaihdos odottaa vielä itseään. Turun Sanomia tekevän TS-Yhtymän toimitusjohtaja Mikko Ketonen ja hallituksen puheenjohtaja Keijo Ketonen istuvat vielä tanakasti palleillaan.

Jälkikasvu on kuitenkin jo kisälliopissa. Timo Ketonen, Keijon poika, on TS-yhtymään kuuluvan Hansaprintin varatoimitusjohtaja.

Kun Puolimatkan rakennusliike myytiin vuonna 1985 Hankkijalle, jäi isä Armas Puolimatka eläkkeelle. Pojat, Raimo Puolimatka ja Rauno Puolimatka, aloittivat omat liiketoimintansa. Rauno aloitti sijoitustoiminnan ja Raimo yritti jatkaa isänsä tapaan rakennusbisneksessä, mutta huonolla menestyksellä. Ei Raimonkaan kukkaro silti tyhjyyttään ammota: vuonna 2000 omaisuuden arvo oli 103 miljoonaa markkaa

Vaikka ict-sektori eli informaatio- ja kommunikaatio on Turussa linjattu tulevaisuuden toimialaksi, Turku ei ole päässyt ratsastamaan it-buumilla siihen malliin kuin Oulu, Espoo, Tampere tai Lappeenranta.

Sijoitusyhtiö Auratumin pääomasijoituksia hoitavan Aura Capitalin osakas Jyrki Kurokallio tietää syyn.

– Teknisen korkeakoulun puute näkyy Turun alueella. Jos vertaa Ouluun, Tampereeseen tai Lappeenrantaan ero on selvä.

Kurokallion mukaan diplomi-insinöörikoulutuksella on selvä yhteys siihen, kuinka paljon alueelle syntyy it-sektorin yrityksiä. Hyvät kulkuyhteydet eivät tätä tosiasiaa muuksi muuta.

Turkulaisuudestaan ja kotiseuturakkaudestaan huolimatta Aura Capital ei Kurokallion mukaan suosi Turkua erityisesti, vaan sijoittaa pääomaansa sinne, missä näkee sillä olevan tuottomahdollisuuksia. Kurokallion mukaan on aina plussaa, jos sijoituskohde löytyy Turusta, mutta pelkkä turkulaisuus ei sijoituspäätöstä ratkaise.

– Kyllä turkulaiset sijoittajat Turkua suosivat. Potentiaalisia sijoituskohteita etsitään ensin Turusta, ja jos täältä ei löydy, niin aletaan tähytä muualle, toteaa puolestaan Turun kauppakamarin asiamies Jarkko Heinonen.

Myös toimitusjohtaja Lähteenmäki kehuu vuolaasti turkulaisen talouden mahtimiesten kotiseuturakkautta.

– He ovat kaikki merkittäviä työllistäjiä alueellamme ja ovat pyyteettömästi tehneet työtä alueemme talouden hyväksi.

Logistiikka- ja ict-sektori ei ole vielä tuottanut kovin monta mahtimiestä, mutta bioteknologiasta sellaisia alkaa syntyä: pörssiyhtiö Biotie Therapiesin toimitusjohtaja Markku Jalkanen ja toimitusjohtaja Risto Lammitausta Hormos Medicalista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Käteinen raha loppumassa Ilomantsissa – pitäjän ainoassa pankki­automaatissa aivan käsittämätön tukos

    2. 2

      Suomessa on jo 900 000 lämpöpumppua – näitä pumppuja ostettiin eniten

    3. 3

      Kiistelty yhdysvaltalaisfirma myy ikäihmisille nuorta verta suoneen – väittää nuoruudenlähteeksi

    4. 4

      Asiantuntijoilta arvio synkästä väestöennusteesta: Näin paljon eläkemaksut nousevat

    5. 5

      Kaivosteollisuus uskoo kaivosveron tulevan – ”Olisi hyvä, että olisi ensin jotain verotettavaa”

    6. 6

      HS-mielipide: Pikavipit syöksivät nuoren miehen syvemmälle huumehelvettiin – isä syyttää firmoja moraalittomasta rahanjaosta

    7. 7

      KKV:ltä ehdollinen hyväksyntä Postin ja Transvalin kaupalle

    8. 8

      Taas tyly arvio kolmekymppisten tulevaisuudesta: ”Mitään jättiperintöjä ei ole tulossa”

    9. 9

      Tutkijan mukaan hyvinvointivaltio jarruttaa naisia – Perheen ja uran yhdistävä Annica hämmästyi: ”Tämä on todella hyvä diili”

    10. 10

      Kotipizza-kauppa toteutumassa: Orkla sai kasaan vaaditut osakkeet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    2. 2

      Taas tyly arvio kolmekymppisten tulevaisuudesta: ”Mitään jättiperintöjä ei ole tulossa”

    3. 3

      Asiantuntijoilta arvio synkästä väestöennusteesta: Näin paljon eläkemaksut nousevat

    4. 4

      Käteinen raha loppumassa Ilomantsissa – pitäjän ainoassa pankki­automaatissa aivan käsittämätön tukos

    5. 5

      Suomessa on jo 900 000 lämpöpumppua – näitä pumppuja ostettiin eniten

    6. 6

      HS-mielipide: Pikavipit syöksivät nuoren miehen syvemmälle huumehelvettiin – isä syyttää firmoja moraalittomasta rahanjaosta

    7. 7

      Miksi naiset eivät etene uralla? Tutkija pitää hyvinvointivaltiota suurimpana ongelmana

    8. 8

      Konkurssiin menneet BR-lelut ja Toys R’Us aloittavat tyhjennysmyynnin Suomessa – nämä myymälät ovat vielä auki

    9. 9

      Kansainväliseltä valuuttarahastolta tyly arvio: Suomen vienti onnahtelee, luotonanto kiristyy

    10. 10

      Tutkijan mukaan hyvinvointivaltio jarruttaa naisia – Perheen ja uran yhdistävä Annica hämmästyi: ”Tämä on todella hyvä diili”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Katso kuulutko häviäjien ikäryhmään – karu havainto kolmekymppisten tienaamisesta

    2. 2

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    3. 3

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    4. 4

      ”Järkkykorkeat” vuokrat saivat yrittäjän sulkemaan liikkeen – Katso, tästä kuinka kallis Helsinki on kauppiaalle

    5. 5

      Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

    6. 6

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    7. 7

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    8. 8

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    9. 9

      Myös OP alkaa periä maksuja ahkerilta käteisnostajilta

    10. 10

      Kaj, 66, nostaa täyttä eläkettä – ja tekee bisnestä liki puoli miljoonaa vuodessa

    11. Näytä lisää