2002010655 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Ja Sarpaneva loi lasin

Julkaistu: 20.6.2002 9:49

Timo Sarpanevan luomisvoima viehättää Taideteollisuusmuseon näyttelyssä, vaikka aika on nyt toinen

Timo Sarpanevan tarina ei ole kovin tavallinen, mutta se on läpileikkaus siitä murroksesta, jonka Suomi ja sen taide ovat kokeneet viime vuosisadalla. Köyhistä oloista kuuluisuuteen, tukkijätkästä suunnittelijaksi, Suomen sydänmailta maailman maineeseen. Tämä kehityskaari käy ilmi Taideteollisuusmuseossa Helsingissä esillä olevassa näyttelyssä, joka on läpileikkaus Sarpanevan urasta ja tuotannosta.

Timo Sarpaneva (s.1926) tiesi omien sanojensa mukaan jo kohdussa, että hän seuraisi vanhempiensa ja isovanhempiensa viitoittamaa tietä ja päätyisi käsityöläisammattiin. Tosin tuloksena oli hieman glamourimpi ja maineikkaampi ammatti, mutta yhtä kaikki, keskeistä siinä oli tunteella luominen.

Sarpanevan isoisä oli seppä ja äidin neuloma pannumyssy sai Milanon Triennaalissa vuonna 1951 toisen palkinnon. Tosin se oli Timo-pojan suunnittelema, ja sitä luultiin karnevaalihatuksi. Äiti oli kuitenkin ohjeiden mukaan sen käsityönä koristellut.

– Tärkein esine tässä Taideteollisuusmuseon näyttelyssä on kuitenkin isoisäni alasin. Se oli ensimmäinen työpöytäni, jonka vierellä puuhailin, Sarpaneva toteaa juuristaan.

Teollisuuden elpyminen toisen maailmansodan jälkeen ja kansallistunteen nousu vaikuttivat Sarpanevan uran alkuun merkittävästi. Hän itse pitää käännekohtana vuotta 1948, jolloin hän 22-vuotiaana voitti toisen palkinnon Riihimäen lasitehtaan suunnittelukilpailussa. Hänen opettajansa Arttu Brummer oli ensimmäinen.

Tuohon aikaan ei hyväksytty lasitaidetta, vaan lasilla piti aina olla jokin käyttötarkoitus. Aina tarkoitusta ei keksinyt taiteilija itse, vaan muut mukaillen ja sattuman satona. Esimerkiksi Kajakki (1953) ei ole ikinä ollut tarjoiluastia, vaan lasiveistos.

Sarpanevan materiaaleja ovat lasi, puu, metalli, tekstiili ja posliini. Hän edustaa siis varsinaista moniosaamista. Tärkeimpänä hyveenään Sarpaneva kuitenkin pitää ”yhteistyötä ihmisten kanssa, rakkaudella toteutettua”.

1950-luvulla pula-aika alkoi olla ohi, ja kilpailu koveni. Sarpanevan ja Iittalan yhteistyö käynnistyi ja oli hedelmällistä useita vuosikymmeniä. Taiteilija lienee konseptiajattelun edelläkävijöitä, sillä hän loi i-sarjalleen koko paketin – esitteet, mainossuunnitelmat, pakkauksen ja punaisen i-merkin, joka myöhemmin vakiintui koko Iittalan lasin tunnukseksi.

Samoihin aikoihin tehdyt harmaasävyiset lasiteokset värjättiin arsenikilla, joten samanlaisia sävyjä ei enää tavoiteta. Sarpaneva oli hyvin kekseliäs sekä kiinnostunut tekniikoista ja hän kehittikin esimerkiksi erilaisia kankaan värjäysmenetelmiä. Sarpanevan värit Finlaysonin tehtaan kankaissa olivat niin loisteliaat, että tarinan mukaan taiteilija Andy Warhol ehdotti niistä kaistaleita kehystettäväksi.

– Se ehdotus jäi toteuttamatta, vaikka Warholin neuvoilla olisi voinut rikastua kovasti, Sarpaneva toteaa pilke silmäkulmassa.

Sarpanevan kansainvälinen menestys vaikutti merkittävästi suomalaisen kansallisidentiteetin voimistumiseen. Taideteollisuuskorkeakoulun professori Tapio Yli-Viikari korostaa puolestaan taiteilijan symbolista merkitystä. Käyttöesineiden luomisen kautta taide kytkeytyi vahvasti suomalaisten arkipäivään ja samalla se edusti kulttuurista edelläkävijyyttä. Tuskin missään muualla maailmassa muotoilija on niin oman kansansa parissa tunnettu kuin Sarpaneva Suomessa. Melkein joka kodissa on jotain Sarpanevan luomaa, Finlandia- tai Festivo-sarjaa.

Sarpaneva kuului Kekkosen lähipiiriin, ja isänmaallisuus heijastui töissäkin. Finlandia-sarja syntyi vuonna 1964. ”Osta suomalaista” -kampanja lisäsi Iittalan suosiota entisestään, vaikka Sarpanevan tuotantoa olisi myyty ilman mainontaakin.

Kekkonen vaikutti siihenkin, että Neuvostoliitto tilasi Sarpanevalta votkapullojen prototyypit. Niiden tuotantoa ei kuitenkaan aloitettu, mutta museossa muutama pullo on näytteillä.

Jakelupolitiikkaan alettiin kiinnittää huomiota, joten i-lasia saivat myydä vain erikoistuneet liikkeet ja tavaratalot. Markkinat alkoivat kansainvälistyä 60-luvulla. Tuontilasin tulo Suomeen, markan devalvaatio vuonna 1967 ja öljykriisi vuonna 1974 loivat kitkerän sanan ”tehokkuusajattelu”.

Muotoilijoiden asema heikentyi selvästi ja heidän oli vaikea motivoida itseään töihin, koska monet heidän ideansa päätyivät ö-mappiin. 70-luvulla tehtiin vielä päätös siitä, ettei suupuhallettuja tuotteita enää tuotettaisi. Uusi yrityskulttuuri ei miellyttänyt vanhemman polven taitelijoita ja vaikka Sarpaneva muotoilikin vielä Iittalalle, välit olivat hieman viilenneet.

Sarpaneva suunnitteli 1990-luvulla Mäntyniemeen presidentille kolme lasistoa ja Marcel-maljakon. 1980–1990-lukujen vaihteessa lama iski muutenkin epävakaaseen lasiteollisuuteen, ja Iittala-Nuutajärvi siirtyi Hackmanin omistukseen. Samalla muuttui myös Sarpanevan suhde yritykseen.

Sarpaneva ratkaisi omalta osaltaan tilanteen siten, että hän aloitti yhteistyön italialaisen Veninin lasitehtaan kanssa ja alkoi viettää pitkiä aikoja Etelä-Euroopassa. Sarpaneva itse on useissakin yhteyksissä kritisoinut kaupallistumisen liiallista voimistumista ja taiteellisen pitkäjänteisen ajattelun tappiota yritysmaailmassa. Tämä vaikutti varmasti osaltaan siihen, että työskentely ulkomailla tuli ajankohtaiseksi.

Iittalan viestintäpäällikkö Päivi Jantusen mukaan on vaikea kuvitella kenenkään nykysuunnittelijan saavuttavan samanlaista, monipuolista uraa, mitä Sarpaneva loi. Teollisuusmuotoilu elää edelleen vahvana, mutta vaatii huomattavasti enemmän erikoitumista eikä suuria persoonallisuuksia tai kansallistunteen nostattajia enää samalla lailla ole.

– Mielestäni Sarpanevaa voisi sanoa hyperesteetikoksi. Nykyään kaikki on paljon pelkistetympää, kun taas Timo Sarpaneva tekee kaiken niin kauniisti, lyyrisesti, Jantunen analysoi.

Opetusministeriö on myös tunnustanut Sarpanevan merkityksen ja valtiovalta hankkikin itselleen nyt esillä olevan näyttelykokoelman vuonna 1995.

– Silloisen kansainvälisten asioiden päällikön Kalervo Siikalan aloitteesta se muistaakseni lähti. Hän oli yhteydessä Sarpanevaan ja taiteilija suhtautui hyvin myönteisesti hankkeeseen. Opetusministeriö halusi pitää hänen elämäntyönsä Suomessa ja koota sen keskeiset tekijät yhteen, taustoittaa opetusministeriön kulttuuriasiainneuvos Kari Poutasuo hanketta.

Sarpaneva-näyttely on esillä Taideteollisuus-

museossa Helsingissä elokuun loppuun saakka. Esillä on noin 400 esineen kokoelma.

Tuoreimmat osastosta