200202859 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Televisiomies siirtyy vanhaan mediaan

Julkaistu: 11.6.2002 15:43

Vielä tällä viikolla Gummerus Kustannuksen tuleva toimitusjohtaja Ilkka Kylmälä on tiukasti television mies. MTV:n entinen toimitusjohtaja kirjoittaa liikenne- ja viestintäministeriölle selvitystä, miten digitaalitelevisiosta saataisiin joka kodin vimpain. Valmista pitäisi olla maanantaina.

Selvityksen sisällöstä Kylmälä ei vielä halua puhua, mutta digitoimijoille sentään heltiää rohkaisun sana:

– Kyllä digi-tv tulee vääjäämättä, kyse on vain aikataulusta. Viimeistään ihminen hankkii digitelkkarin sitten, kun naapuri kertoo edellisillan ohjelmista. Samalla tavalla levisi väritelevisiokin.

Muna–kana-asetelmassa Kylmälä on siis vankasti sitä mieltä, että ensin tulee sisältö, sitten laite.

– Sisältö on aina ollut tärkein.

Gummerus tarvitseeuuden Päätalon

Sisältöön Kylmälä pääsee käsiksi Gummeruksessakin. Jyväskyläläinen perheyritys on Suomen neljänneksi suurin yleiskustantaja: kirjojen kustannus tuo suunnilleen neljänneksen vajaan 47 miljoonan euron liikevaihdosta.

Alaa tunteva kuvaa Gummerusta kiitettävän nopealiikkeiseksi. Yhtiö on onnistunut luovimaan hyvin raskasliikkeisten suurten ja ketterien pienten kustantamojen välissä, mutta suurten nimien imurointi on keskisuurelle talolle silti työn takana. Kalle Päätalo on edelleen Gummeruksen eniten myyvä nimi.

– Onhan Gummeruksella myös Raija Oranen ja Tommy Tabermann, ja varmasti päätaloja löytyy uudestakin sukupolvesta. Mutta oikeastaan en halua vielä puhua näistä asioista. Haluan ensin tutustua yritykseen ja alaan paremmin, Kylmälä väistää.

– MTV vei niin paljon aikaa, etten paljon ehtinyt lukea, ja nyt olen ollut niin tämän digitelevision työllistämä… Sitä paitsi Gummeruksessa on kyllä kustannustoimittajia, jotka ymmärtävät kirjoista. Minun roolini on pitää huolta henkilökunnasta ja keskittyä markkinointiin ja myyntiin.

Sen verran Kylmälä uskaltaa tulevaa työmaataan arvioida, ettei usko siellä joutuvansa saneeraajan rooliin.

– Tietojeni mukaan Gummerusta on hoidettu jatkuvasti hyvin, joten organisaation kehittäminen ei näyttäisi vaativan suuria murroksia. Mutta sellaista alaa ei olekaan, jolla ei jatkuvasti pitäisi olla varuillaan.

Pöllölaakson siivousnosti johtajan tapetille

MTV:ssä Kylmälä joutui siivoamaan tosissaan. Kaksivuotinen toimitusjohtajan pesti päättyi joulukuussa, mutta siihen mennessä Kylmälä oli muun muassa ehtinyt supistaa uutistoimitusta ja lopettaa kotimaisia ajankohtaisohjelmia.

– Yleensä saneeraukset hoituvat alkumetakan jälkeen hiljaisuudessa, mutta valtakunnallinen mediatalo on koko ajan kilpailijoiden arvosteltavana. Oma henkilökunta osasi aika hyvin käyttää sitä hyväkseen. Olin tapetilla koko ajan: Telvis-palkintogaalaakaan ei voinut lähettää näyttämättä välillä, että siinä se Kylmälä hymyilee.

Omasta mielestään Kylmälä onnistui Pöllölaaksossa hyvin.

– Mutta lopullisestihan sen näkee siitä, miten seuraajani vie yhtiötä eteenpäin. Se oli vasta ensimmäinen vaihe.

Ennen MTV:tä Kylmälä toimi muun muassa Valituissa Paloissa ja Yves Rocherilla. Molemmat osaavat suoramyynnin, mistä luulisi olevan hyötyä kirjankustannuksellekin. Omaa kirjakerhoa Kylmälä ei ole Gummerukselle silti perustamassa.

– Mutta pyrin edesauttamaan sitä, että Gummeruksen kirjat ovat hyvin esillä muissa kerhoissa. Ymmärrän hankintaorganisaation ja suoramarkkinoijan bisneslogiikan. Tiedän senkin, että yhteys kuluttajaan on äärimmäisen arvokas. Jos toimii väliportaan kautta, kuluttajan toiveita voi olla vaikea kuulla.

Tappajan näköinenmies miellytti

Ennen Gummerukseen siirtymistä Kylmälä viettää kunnon kesäloman: maalailee omakotitaloaan Espoossa, tapaa ystäviä ja pelaa golfia. Kirkkonummen Kurk säilyy kotikenttänä jatkossakin, sillä Gummerus Kustannus pitää päämajaansa Helsingissä.

Kesälomalla Kylmälä saattaa ehtiä lukeakin. Yöpöydällä lojuu pino Gummeruksen kirjoja.

Viimeksi luettujen joukkoon siirtyi Ylen tv-uutisista tutun Matti Röngän dekkari Tappajan näköinen mies.

– Se oli oikein kiva. Tällaisen syntyperäisen helsinkiläisen oli helppo samaistua tapahtumiin. Tunsin paikat.

Tuoreimmat osastosta