Yrittäjyys veti - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Atkoksen toimitusjohtaja siirtyy Mail Systemsin johtoon

Julkaistu: 31.5.2002 15:09

Atkos Oy:n toimitusjohtaja Harry Kneckt siirtyy Mail Systems Oy:n toimitusjohtajaksi ja osakkaaksi elokuun alusta lähtien. Hänen tilalleen Atkoksen johtoon kesäkuun alusta lähtien on nimitetty yhtiön varatoimitusjohtaja Tero Alén.

Kneckt on toiminut Suomen Posti Oyj:n sataprosenttisesti omistaman tytäryhtiön, Atkoksen (aiemmin Atkos Printmail ja Nordic Printmail) toimitusjohtajana sen perustamisesta, toukokuusta1998 lähtien.

Knecktin uusi työpaikka, Mail Systems on postitus- ja paperinkäsittely- sekä tulostusautomaatiolaitteiden maahantuoja ja valmistaja.

Atkoksen liikevaihto oli viime vuonna 372 miljoonaa markkaa, ja kuluvan vuoden budjetoitu vaihto 32 miljoonaa euroa. Yhtiössä työskentelee 640 työntekijää.