Ulkomaat upottivat - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

MMO2 supisti reippaasti tappiotaan

Julkaistu: 29.5.2002 11:21

Brittiläinen mobiilioperaattori MMO2 Plc teki maaliskuun lopussa päättyneenä tilivuonnaan tappiota 850 miljoonaa puntaa eli noin 1,2 miljardia dollaria. Vuotta aiemmin yhtiö sukelsi 3,5 miljardia puntaa miinukselle.

Viime vuonna brittiläisestä teleoperaattori BT Group Plc:stä siivutetun MMO2:n myynti kasvoi 34 prosenttia 4,3 miljardiin puntaan, mutta jäi jonkin verran analyytikkojen ennusteista. Yhtiö otti Bloombergin mukaan takkiinsa etenkin Saksan ja Hollannin toiminnoistaan.

Euroopan viidenneksi suurin mobiiliopreaatttori on karsinut tappiotaan keskittymällä yritysasiakkaisiin, yhdistelemällä Euroopan toimintojaan ja tinkimällä hinnoista. Se myös ilmoitti viivästyttävänsä uusien 3g-palvelujen käynnistystä ensi vuoden puoliväliin.

Näkymät yhä tahmeat

MMO2 uskoo markkinoiden säilyvän toistaiseksi tahmeina ja mobiilipalvelujen merkittävän kasvun siirtyvän edelleen eteenpäin.

Saksan toimintojensa se uskoo yltävän ennen veroja voitollisiksi tämän vuoden lopussa, ja Hollannin yksikkö oli plussalla jo viime tilivuoden toisella puoliskolla.

MMO2 hankki tilivuoden neljännellä neljänneksellä 220 000 uutta asiakasta ja kasvatti asiakaskuntansa 17,5 miljoonaan.

Tuoreimmat osastosta