Proha paransi lievästi viime vuodesta

Projektin- ja talousjohtamisen ratkaisuja toimittava Proha Oyj teki tammi-maaliskuussa 0,33 miljoonan euron tappion, kun vuotta aiemmin tappiota kertyi -0,98 miljoonaa euroa. Yhtiön tulos parani -1,11 miljoonan euron tappiosta -0,26 miljoonan euron miinukseen.

Liikevaihto supistui miljoonalla eurolla 19,8 miljoonaan euroon. Prohan tulos jäi jonkin verran yhtiön aiemmista arvioista.

Talousjohtamisen liiketoiminta-alue kasvoi 40 prosenttia edellisvuodesta ja Accountor Oy:n tulos oli plussalla, mutta koko talousjohtamisen yksikkö oli lievästi miinuksella.

Proha-konsernissa työskenteli maaliskuun lopussa 623 henkilöä, kun vuotta aiemmin henkilöstöä oli 684. Suomessa työskenteli 229 ja ulkomailla 394 työntekijää.

Usko Artemikseen

Prohan 80-prosenttisesti omistaman yhdysvaltalaisen Artemis International Solutions Corporationin vuosivarttia Proha arvioi haasteelliseksi etenkin ohjelmistomyynnin suhteen. Se kuitenkin uskoo Artemiksen kasvattaneen markkinaosuuttaan myymällä 22 000 uutta ohjelmistolisenssiä. Nyt Artemis-käyttäjiä on maailmassa 420 000.

Prohan mukaan Artemis leikkaa kulujaan viisi prosenttia viime vuoden lopun tasosta ja nopeuttaa tuotekehitystään ja yhtenäistää maailmanlaajuista markkinointiaan.

Proha ilmoittaa pysyvänsä aiemmassa arviossaan koko vuoden kehityksen suhteen. Sen mukaan konserni tekee voitollisen tuloksen, vaikka liikevaihto ei kasvaisi. Yhtiö kuitenkin tavoittelee 20 prosentin kasvua.

Liikevaihdon ja tuloksen se arvioi kertyvän varsinaisesti vasta vuoden jälkipuoliskolla.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?