200205936 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Tilitoimistoala keskittyy yrityskauppojen avulla

Julkaistu: 2.5.2002 19:29

Esimerkiksi Pretax ja Rantalainen-Yhtiöt aikovat ostaa kilpailijoita

Tilitoimistoala keskittyy yritysostojen avulla. Esimerkiksi alan megayritys Pretax ja Rantalainen-Yhtiöt aikovat edelleen kasvaa tekemällä yrityskauppoja.

Pretax on parissa vuodessa ostanut kahdeksan isoa tilitoimistoa. Yhtiössä on töissä 420 henkeä, kun työntekijöitä muutama vuosi sitten oli 65. Seuraavaksi suurimmilla alan yhtiöillä on suunnilleen 100 työntekijää nykyään. Tavallisesti alan yritykset työllistävät muutaman hengen.

– Jatkamme yritysostoin kasvua Suomessa ja muissa Pohjoismaissa, sanoo Pretaxin toimitusjohtaja Asko Schrey.

Hän laskee Pretaxin markkinaosuudeksi viisi prosenttia. Pretax aikoo jatkaa yritysostoja niin, että työntekijöitä olisi ensi vuoden lopussa yli 650, mikä vastaa 35 miljoonan euron liikevaihtoa.

Pretax meni viime vuonna osakkaaksi norjalaiseen Kvestoriin yhdeksän prosentin osuudella. Nyt osuus on 15 prosenttia.

Pretax sopi keväällä yli 10 miljoonan euron rahoituspaketista pääomarahoittajien kanssa. Paketin turvin on tarkoitus laajentua Suomen lisäksi myös muissa pohjoismaissa.

– Haemme kumppaneita Norjasta ja Suomesta.

Myös muut tilitoimistot ovat ostaneet kilpailijoitaan tai perustaneet toimistoja eri paikkakunnille. Tällaisia yrityksiä ovat Talenom, Accountor, Rantalainen-Yhtiöt ja Turun Tilikeskus.

Rantalainen-Yhtiöt on ostanut kymmenkunta yritystä kolmessa vuodessa Etelä-Suomesta. Tuona aikana henkilökunnan määrä on kolminkertaistunut 90:een.

– Haemme edelleen yrityksiä ostettavaksi, sanoo Tilipalvelu Rantalaisen toimitusjohtaja Anne Rantalainen.

Isot yritykset ulkoistavat palkkahallintoa

Markkinoiden koko on liikevaihdolla mitaten Schreyn mukaan 400 miljoona euroa vuodessa. Schrey arvioi summan kaksinkertaistuvan kymmenessä vuodessa, kun yli kymmenen hengen isot yritykset ulkoistavat taloushallintoaan.

Isojen yritysten tilitoimintojen ulkoistaminen on alkanut palkkahallinnosta ja etenee muihin tehtäviin. Tilitoimistojen perinteisiä tehtäviä ovat olleet lähinnä kirjanpito ja tilinpäätösten tekeminen.

Osasyy tilitoimistojen kasvulle on juuri se, että isot yritykset ovat aloittamassa taloushallinnon ulkoistamista lähtien palkkahallinnosta. Pienet tilitoimistot eivät pysty hoitamaan isojen asiakkaiden toimeksiantoja.

– Isot tilitoimistot hamuavat isoja potentiaalisia yrityksiä keskisuurten ja isojen yritysten joukosta, sanoo Kirjanpitotoimistojen Liiton toiminnanjohtaja Juha Ahvenniemi.

Yksi syy kasvaa entistä suuremmaksi on sarjatuotannon edut. Rantalaisen mukaan kustannussäästöjä syntyy esimerkiksi hallinnossa, markkinoinnissa ja tietotekniikassa.

Suuryritysten taloushallintovaatii isot rahkeet

Schrey arvioi, että Pretax on vieläkin liian pieni huolehtimaan isojen yritysten koko taloushallinnosta. Sen sijaan Pretax pystyy hänen mukaansa vastaamaan suurimpienkin suomalaisyritysten palkkahallinnosta.

– Alle kymmenen hengen yritykset ovat ulkoistaneet taloushallinnostaan 85 prosenttia, sen sijaan yli kymmenen hengen yritysten taloushallinnosta on ulkoistettu vain muutama prosentti, sanoo Schrey.

Pienet tilitoimistot eivät ole kyenneet ottamaan vastaan isojen yritysten taloushallinnon pyörittämistä. Sen sijaan palkanlaskennasta on ulkoistettu noin kymmenen prosenttia. Schreyn mukaan ulkoistaminen voi kasvaa 20 prosentin vuosivauhtia.

Ulkomaiset yritykset eivät ole vielä rynnänneet Suomeen. Tämä johtuu osin siitä, että ulkomaillakin on vähän alan isoja yrityksiä, jotka kykenisivät maihinnousuun.

Tuoreimmat osastosta