200202182 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Komissio ohjaisi EU:n kassaan Eurooppa-yhtiön verotulot

Julkaistu: 30.4.2002 18:10

Euroopan komissio haluaisi viedä jäsenmailta verotusoikeuden Eurooppa-yhtiöksi rekisteröityvän yrityksen voitoista. Komissio esittää, että Eurooppa-yhtiö maksaisi veronsa suoraan EU:n budjettiin yhteisötasolla määritellyn veroasteen mukaan.

EU joutuisi tuolloin perustamaan itsenäisen veroviranomaisen, joka keräisi Eurooppa-yhtiöiltä verotulot.

Tämä merkitsisi radikaalia poliittista muutosta EU:n toiminnassa, sillä EU pääsisi sanelemaan yritysveroasteen korkeuden. Verotuksen tason määrittely on tähän asti ollut kansallisvaltioiden hallussa.

Komissio myöntää itsekin, että sen ehdotus muuttaisi toteutuessaan radikaalisti jäsenmaiden itsenäistä päätösvaltaa verotuksessa.

– Euroopan unionin yritysverotus edustaisi suurta askelta federatiivisen Euroopan suuntaan. Keskustelua herättää, voidaanko se tulkita yhtä suureksi kehitysaskeleeksi kuin rahaunioni, kysyy komissio työpaperissaan.

Toisena vaihtoehtona komissio esittää, että jäsenmaat ryhtyisivät keräämään Eurooppa-yhtiöiltä veroa EU:n valtuuksin. Kukin jäsenmaa verottaisi Eurooppa-yhtiötä oman veroasteensa mukaan. Maa toimittaisi verotulot EU:n kassaan samoin periaattein kuin se kerää EU:lle arvonlisäverotuloja.

Eurooppa-yhtiö voi toimia periaatteessa kaikissa jäsenmaissa rekisteröitymällä vain yhteen maahan.

Tuoreimmat osastosta