2002010466 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

TT toivoo useamman vuoden mittaista raamisopimusta

Julkaistu: 24.4.2002 19:54

Seppo Riski: Pitkäaikainen työmarkkinaratkaisu olisi hyvä

Teollisuuden ja työnantajien TT:n työmarkkinajohtaja Seppo Riski haluaa, että seuraavalla sopimuskierroksella tavoitellaan pitkää raamisopimusta. Hänestä pitkäaikainen ja ennakoitavuutta lisäävä työmarkkinaratkaisu olisi hyvä nyt, kun talouden kehitykseen liittyy epävarmuutta ja eduskuntavaalit lähestyvät.

– Mielestäni seuraavalla kierroksella tulisi tavoitella kolmen–neljän vuoden raamisopimusta, jossa palkankorotukset voidaan sopia erikseen vuosittain, Riski sanoi TT:n toimittajaseminaarissa keskiviikkona.

TT:lle palkkaratkaisujen ja verokevennysten yhteensovittaminen on yhä tärkeä tavoite.

Riski ei kuitenkaan ole valmis tekemään veroratkaisulle alisteista sopimusta.

Jos pitkäaikaiseen sopimukseen ei ole mahdollisuutta, yksi vaihtoehto on, että nykyistä sopimusta jatketaan vuodella. Riskin mielestä viimeistään elokuussa on kyettävä arvioimaan tavoiteltavan uuden sopimuksen muotoa ja sisältöä.

Tupoon tähtäävät neuvottelut käydään Riskin mukaan siten, että sopimus syntyisi tämän vuoden puolella

Jos lähdetään liittokohtaiselle kierrokselle, siirtyvät neuvottelut hänen mukaansa todennäköisesti ensi vuoden puolelle.

– Voi miettiä onko hyvä, että on vaalihuuma ja neuvotteluhuuma yhtä aikaa. Siinä ollaan nopeasti palkkakisassa.

Riski ei odota neuvotteluista helppoja, vaan toteaa, että esimerkiksi optioasiat tulevat varmasti lisäämään neuvottelupaineita.

Tuoreimmat osastosta