Ennakkotietojen mukaan - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Telian alkuvuosi viime vuoden tasolla

Julkaistu: 23.4.2002 15:16

Telia AB:n liikevaihto kasvoi ennakkotietojen mukaan tammi-maaliskuussa kaksi prosenttia 13,9 miljardiin kruunuun, ja sen ydinliiketoimintoinaan pitämien palveluiden yhdeksän prosenttia 13,6 miljardiin kruunuun.

Ruotsalaisyhtiön käyttökate (ebitda) kasvoi alkuvuonna hienokseltaan 3 350 miljardiin kruunuun viime vuoden vastaavan ajankohdan 3 348 miljardista kruunusta. Telia teki tulosta tilinpäätösjärjestelyjen jälkeen noin 500 miljoonaa kruunua, kun yhtiö edellisvuonna ylsi 502 miljoonaan kruunuun. Telia investoi alkuvuonna 2,2 miljardia kruunua, kun vuotta aiemmin investoinnit olivat lähes 3,6 miljardia kruunua.

Henkilöstö lähes puolittui

Yhtiön henkilöstö lähes puolittui 16 804 työntekijään edellisvuoden vastaavan jakson 29 936:sta.

Telia halusi yllättäen kertoa tuloksestaan samana päivänä tulevan fuusiokumppaninsa, Sonera Oyj:n osavuosikatsauksen kanssa. Myös Telian yhtiökokousta pidetään tiistaina Tukholmassa.

Telian viralliset tilinpäätöstiedot julkistetaan toukokuun kuudentena päivänä.