200205854 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kilpailu pienentää rahastojen palkkioita

4.4.2002 16:02

Sijoituspalveluiden entistä vapaampi tarjonta koko Euroopan unionin alueella voi koitua rahastosäästäjän eduksi. Ainakin näin ennakoi ruotsalaisen Dagens Industri -lehden selostama tutkimus. Tutkimuksen mukaan eurooppalaiset rahastosäästäjät säästyisivät vuosittain yhteensä jopa viiden miljardin euron palkkiokuluilta, jos eurooppalaisrahastot olisivat yhtä suuria kuin yhdysvaltalaisrahastot. Eniten tutkimuksen mukaan hyötyisivät pienimpien EU-maiden rahastosijoittajat, joiden kotimarkkinoilla kilpailu ja valikoima ovat edelleen rajoitettuja. EU:n tavoite on, että sijoituspalveluiden tarjonta unionin alueella vapautuisi merkittävästi vuoteen 2005 mennessä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?