200209271 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Valtion menokehyksiä pitäisi leikata riskinsiedon parantamiseksi

Julkaistu: 26.3.2002 15:12

Ennustevirheet ja -tarkistukset olivat viime vuonna poikkeuksellisen suuria. Talouspolitiikka nojautuu tällaisiin epävarmoihin lähtökohtiin, ja viime vuonna toteutetut tuloveron alennukset osuivat täysin nappiin. Viime kesänä eduskuntaryhmät toisaalta tarkistelivat hallituksen siunaamina valtion tulevia menokehyksiä ylöspäin, mikä myös pohjautui virheelliseksi osoittautuneisiin käsityksiin talouden ja verotulojen suotuisasta kehityksestä.

Nämä lupaukset menolisäyksistä ovat osoittautumassa huomattavan ongelmallisiksi sekä vakausohjelmaa ajatellen että pidemmän aikavälin väestön ikääntymisen kustannusten hoidon kannalta.

Sekä vero- että menokorjaukset perustuivat rakenteellisiin syihin. Tuloverotus on Suomessa liian kireää, mikä osaltaan pitää yllä rakenteellista työttömyyttä. Julkisten tehtävien kunnollista hoitoa puolestaan vaikeuttaa määrärahojen niukkuus, mikä ilmenee muun muassa julkisen sektorin palkoissa ja infrastruktuurin heikentyneessä kunnossa.

Verotuksen keventäminen ja julkisten menojen kasvulupaukset sattuivat osumaan yhteen talouskasvun tuntuvan notkahduksen kanssa, minkä seurauksena juuri saavutettu valtiontalouden ylijäämä näyttäisi sulavan jo ensi vuonna pois.

Jos kansantalous ei pian palaudu uudelleen nopealle kasvu-uralle, uhkaavat tehdyt vero- ja menopäätökset suistaa valtiontalouden ja välillisesti myös kuntatalouden rakenteellisesti alijäämäisiksi. Hyvät aikomukset varautua vanhenevien ikäluokkien aiheuttamiin julkisiin menopaineisiin eivät toteutuisi.

Jossittelu on hatara perusta talouspolitiikan päätöksenteolle. Ennusteet ovat tietenkin väistämättä ehdollisia, eritoten verotuksen kohdalla. Tällaisen epävarman perustan päälle rakentuva julkinen menopolitiikka olisi hyvä suunnata talouskasvua tukevaksi ja mitoittaa suhdannepoliittisesti hyvin varovaiseksi.

Jos talouskasvu osoittautuu varovaista skenaariota paremmaksi, julkisia menoja ehditään hyvin kasvattaa myöhemminkin. Tällä filosofialla vältetään myöhempien menoleikkausten vaara ja mahdollistetaan pitkäjänteinen kehitystyö.

Tiukka budjettirajoite pakottaa hieromaan älynystyröitä myös julkisella sektorilla ja etsimään entistä kustannustehokkaampia toimintamuotoja. Tällaisia on pyritty kehittämään myös hallinnon uudistamisen sateenvarjon alla ja niitä on jopa kokeiltu, esimerkiksi erilaisia tilaaja-tuottajamalleja tai julkisen ja yksityisen sektorin yhteistoimintamalleja. Tätä kautta avautuvia toiminnan tehostamis- ja siis säästömahdollisuuksia ei saa päästää käsistä.

Tiukka julkinen menotalous on selvästikin avain yksityisen sektorin luottamuksen säilyttämiselle ja tätä kautta kansantalouden trendikasvun nopeuttamiselle. Tällainen hyvä kasvukierre antaisi tilaa myös verotuksen rakenteelliselle keventämiselle sekä julkisten menojenkin kasvulle. Olennaista on, että talouskasvun eväitä ei pidä syödä etukäteen.

Valtion menot ovat vuoden 1999 jälkeen ylittäneet hyväksytyt menokehykset - eivät hirvittävän paljoa, mutta talouskasvun hidastuttua ylitykset tuntuvat pään päällä uhkaavalta Damokleen miekalta, joka pudotessaan voisi tehdä ikävää jälkeä.

Tässä tilanteessa oikea ratkaisu olisi lykätä sellaisten julkisten meno-ohjelmien toimeenpanoa, joita ei voi selkeästi perustella talouskasvulla tai varautumisella väistämättä myöhemmin eteen tuleviin haasteisiin.

Kirjoittaja on

valtiovarainministeriössä

työskentelevä finanssineuvos.

Tuoreimmat osastosta