Instrumentarium osti itselleenlisävoimaa Yhdysvalloissa

Julkaistu:

Spacelabs Medical vahvistaa suomalaisyhtiön tehohoito-osaamista

Terveydenhuoltoalan laitteita valmistava Instrumentarium vahvisti jalansijaansa Yhdysvaltojen tehohoitomarkkinoilla ostamalla Spacelabs Medical -yhtiön. Integroituja tietojärjestelmiä ja laitteita tuottava yhtiö kolminkertaistaa Instrumentariumin tehohoidon liikevaihdon Yhdysvalloissa.

– Datex-Ohmeda on ollut johtavassa asemassa useimmilla maailman tehohoitovalvonnan markkinoista, ja tämän yrityskaupan myötä saavutamme johtoaseman myös strategisesti tärkeillä Yhdysvaltain markkinoilla, Instrumentariumin toimitusjohtaja Olli Riikkala sanoo yhtiön tiedotteessa.

Samalla Instrumentariumista tulee entistä enemmän yhtä anestesia ja tehohoito -yksikkönsä eli käytännössä juuri Datex-Ohmedan kanssa. Kannattavuuttaan rajusti parantanut yksikkö toi viime vuonna 70 prosenttia Instrumentariumin liikevaihdosta ja peräti kaksi kolmasosaa vaihdon kasvusta. Kauppa kasvattaa liikevaihtosiivun jo 76 prosenttiin.

Tappiollinen yritys,edullinen hinta

Instrumentarium maksaa Spacelabsistä noin 160 miljoonaa euroa, mikä on vähemmän kuin amerikkalaisyhtiön viime vuoden liikevaihto. Osakekohtainen 14,25 dollarin tarjouskin jää alle yhtiön tuoreimman päätöskurssin. Siihen tosin voi vaikuttaa myös osakkeen viimeaikainen reipas kurssinousu.

Edullisuutta selittänee yhtiön tappiollisuus: viime vuonna miinusta kertyi 2,4 miljoonaa euroa, vuotta aiemmin yli tuplasti enemmän. Instrumentarium ilmoittaakin aikovansa parantaa nopeasti Spacelabsin tehokkuutta.

– Osa Spacelabsin osista on vaikeuksissa. Instrumentariumin hamuama tehohoidon yksikkö on kuitenkin menestynyt hyvin. Pitkällä aikavälillä Spacelabsin ostos on erittäin hyvä veto, mutta lyhyellä aikavälillä saattaa esiintyä vaikeuksia, arvioi pankkiiriliike Evlin analyytikko Derek Silva uutistoimisto Startelille.

?Yksi harvoistaostettavissa olevista?

Spacelabsin toiminta on painottunut langattomiin ja internet-ratkaisuihin. Sillä on maailmalla yli 100 000 monitorin laitekanta, josta 70 000 Yhdysvalloissa. Riikkalan mukaan yhtiö on ollut innovatiivinen erityisesti sydänvalvonnan alalla, mikä täydentää Instrun omaa toimintaa.

– Viime tilinpäätös osoitti, ettei Instrumentariumin laajentuminen tehohoitoalalle käynnistynyt Yhdysvalloissa odotetusti. Spacelabs on yksi Yhdysvaltojen tehohoitomarkkinoiden neljästä suuresta ja yksi niitä harvoja ostettavissa olevia yhtiöitä. Muut alan toimijat ovat suurten elektroniikkayhtiöiden menestyviä osia, Evlin Silva arvioi.

Instrumentarium kirjaa tänä vuonna noin 50 miljoonaa euroa kauppaan liittyviä kertaluonteisia kuluja, mutta odottaa kaupasta myös noin 40 miljoonan euron synergiaetuja. Niitä tullee lähinnä myynnistä Yhdysvaltojen ulkopuolella: Yhdysvalloissa Spacelabs Medical jatkaa omana yksikkönään ja käyttää omia myyntikanaviaan.

Spacelabs-kaupan arvioidaan toteutuvan viimeistään heinäkuussa: se vaatii vielä amerikkalaisyhtiön osakkeenomistajien ja viranomaisten hyväksynnän. Instrumentarium rahoittaa kaupan kassavaroillaan sekä luottojärjestelyillä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    2. 2

      Kommentti: Finnair rakensi keinon, jolla ilmastotietoiset voivat kompensoida lentämisen päästöjä – mutta suhteellisuuden nimissä kannattaa huomioida pari asiaa

    3. 3

      Myrskylän taksiyrittäjät kertovat, miksi Kela-kyydit eivät houkuttele: ”Siitä ei tullut muuta kuin tappiota”

    4. 4

      Jan Hurrin kommentti: Nollakorko voi olla uusi normaali – ja se on huono uutinen

    5. 5

      Sairaala eri maakunnassa, Kela-taksi jätti tulematta – muistisairaan Raimon, 86, matkan hinta nousi pilviin

    6. 6

      Koodauskoulu Hiven opiskelijat eivät oikeutettuja opintotukeen – opintojen uhkana aktiivimalli ja jopa karenssi

    7. 7

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    8. 8

      Facebookin ex-johtaja Mäkeläinen puolustaa entistä työantajaansa: ”Markilla on sydän paikallaan”

    9. 9

      Kiinalainen vaalentuu vaikka väkisin

    10. 10

      Kommentti: Katso kuulutko häviäjien ikäryhmään – karu havainto kolmekymppisten tienaamisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    2. 2

      Sairaala eri maakunnassa, Kela-taksi jätti tulematta – muistisairaan Raimon, 86, matkan hinta nousi pilviin

    3. 3

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    4. 4

      Jan Hurrin kommentti: Nollakorko voi olla uusi normaali – ja se on huono uutinen

    5. 5

      Myrskylän taksiyrittäjät kertovat, miksi Kela-kyydit eivät houkuttele: ”Siitä ei tullut muuta kuin tappiota”

    6. 6

      Kahden rakennusalan yrityksen epäillään laiminlyöneen miljoonien verot – rikostarkastaja: ”Suurin harmaan talouden juttu vuosikymmeneen”

    7. 7

      Facebookin ex-johtaja Mäkeläinen puolustaa entistä työantajaansa: ”Markilla on sydän paikallaan”

    8. 8

      Suomessa on jo 900 000 lämpöpumppua – näitä pumppuja ostettiin eniten

    9. 9

      Kommentti: Finnair rakensi keinon, jolla ilmastotietoiset voivat kompensoida lentämisen päästöjä – mutta suhteellisuuden nimissä kannattaa huomioida pari asiaa

    10. 10

      Koodauskoulu Hiven opiskelijat eivät oikeutettuja opintotukeen – opintojen uhkana aktiivimalli ja jopa karenssi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    2. 2

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    3. 3

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    4. 4

      Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

    5. 5

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    6. 6

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    7. 7

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    8. 8

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    9. 9

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    10. 10

      Sairaala eri maakunnassa, Kela-taksi jätti tulematta – muistisairaan Raimon, 86, matkan hinta nousi pilviin

    11. Näytä lisää