200201176 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Suomalaiselle järjestyksenpidollelöytyy markkinoita Kiinaa myöten

Julkaistu: 20.3.2002 15:01

Ovella Systemsin pyöräkoukusta kasvoi kunnon bisnes

Joidenkin asioiden olemassaolon huomaa vasta sitten, kun ne puuttuvat. Polkupyörää on hankala lukita turvallisesti ilman kunnon telinettä, ja autotallin tai varaston nurkat pursuavat nopeasti kaikenlaista roinaa, jos tavaroilla ei ole omia säilytyspaikkojaan.

Helsinkiläisen Ovella Systemsin leipäpuu on arkisten, mutta usein arvokkaiden asioiden säilytys. Kymmenen työntekijän yritys myy seinäpidikkeitä ja hyllyjä esimerkiksi urheiluvälineiden, autonrenkaiden tai työkalujen varastointiin, pyörätelineitä ja säilytyskomeroita.

Tyypillinen asiakas on pienrakentaja, joka haluaa saada tavaransa järjestykseen siinä vaiheessa kun varsinainen rakennusurakka on takana ja elämä uudessa kodissa alkaa asettua uomiinsa. Tuotteisiin voi törmätä myös kerrostalojen kellareissa tai julkisten tilojen pihoilla.

Tuotteiden materiaalina on sinkitetty, maalattu tai muovitettu teräs. Varsinaisen valmistuksen hoitavat pääosin alihankkijayritykset.

– 70 prosenttia tuotteista menee arkkitehtien ja suunnittelijoiden kautta suoraan rakennustuotantoon ja 30 prosenttia kaupan keskusliikkeille. Talovarusteista rakennustuotannon osuus on tätäkin suurempi, kertoo markkinointipäällikkö Mika Laukkonen.

Tasaista kasvua

tulorahoituksella

Ovella-nimi tulee yhtiön ensimmäiseen tuotteeseen ja ovela-sanaan liittyvästä sanaleikistä. Kaikki alkoi 1979, kun Mikan isä ja yhtiön toimitusjohtaja Aarno Laukkonen kehitti varasto-oven, jonka sisäpuolelle polkupyörän sai talteen tilaa säästäen. Velodooria mainostettiin tuolloin iskulauseella ”Polkupyörä on arvotavaraa, suojaa se ovella”.

Seuraava ja edelleenkin parhaiten myyvä tuote oli koukku, jolla polkupyörän voi ripustaa seinälle. Vakiotavaraan kuuluvat myös suksiteline, lukittava rengasteline ja ulkokäyttöön tarkoitetut katokselliset pyöräparkit. Viimeisin tuote on naulakko, ja uutta on kehitteillä koko ajan.

– Loppujen lopuksi on mielikuvituksesta kiinni, mihin kaikkeen näitä tuotteita käyttää, huomauttaa Laukkonen.

Perheyrityksen liikevaihto oli viime vuonna 800 000 euron tuntumassa ja parin vuoden tähtäimellä tavoitteena on miljoonan rajan rikkominen. Tulorahoituksella aikaan saatu kasvu on viime vuodet ollut noin 20 prosenttia vuodessa. Liikevaihdosta kymmenys tulee ulkomailta, ja osuus on kasvussa.

Messut ovat tärkeä osa Ovella Systemsin markkinointia Kotimaassa Laukkonen kertoo kiertävänsä vuosittain mökki-, pienrakentamis-, asumis-, omakoti- ja hiihtomessut. Ruotsissa ja Saksassa käydään kerran vuodessa kummassakin.

Messuilta tilauksia

Australiaan asti

Ruotsiin yhtiön tuotteita alettiin viedä jo 1990-luvun alussa ja yhteistyökumppaniksi on vakiintunut verkkoseiniä tekevä yritys. Kölnin Eisenwaren-messuilta on löytynyt muun muassa sveitsiläinen kodinrakentajien katalogi, jonka kautta menee pienempiä tarvikkeita. Tilauksia on poikinut aina Australiaan asti.

– Kontaktit ovat kansainvälisiä, mutta isoilla messuilla pieni yritys hukkuu helposti massaan, kuvailee Laukkonen kokemuksiaan Kölnistä.

Helmikuussa Laukkonen kävi ensimmäisen kerran tutkailemassa Berliinissä pidettäviä rakennusalan Bautech-messuja.

Tavoitteena on saada myös Saksassa yhteyksiä suunnitteluportaan ihmisiin. Maassa on paljon samantyyppisten tuotteiden tekijöitä, joista muutamat ovat tulleet tuotteillaan myös Ruotsiin ja Suomeen. Laukkonen uskoo silti, että laadulla ja omilla innovaatioilla voi pärjätä.

Matkan satona on syntynyt sopimuksia ainakin Berliinin alueella toimivan maahantuojan, tanskalaisen tukkurin ja kiinalaisen rakennusyhtiön kanssa.

Ovella Systems Oy

Perustettu 1989 Helsingissä

Päätuotteet: varastokoukut ja -järjestelmät

Liikevaihto: 0,5 miljoonaa euroa (8/2001)

Tulos ennen satunnaiseriä 80 000 euroa (8/2001)

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?