Markkinoille lähivuosina - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Tekes rahoitti kehityshankkeita paikannuksesta piirilevyihin

Tekesin rahoittamassa ETX-teknologiaohjelmassa kehitettiin lukuisia välittömästi tai lähivuosina käyttöön tulevia innovaatioita. Tuotteita syntyi aina paikannusteknologioista piirilevysuunniteluun ja auton vakainjärjestelmiin.

13.3.2002 7:04

Moni Tekesin hanke kehitti satelliittipaikannukseen tarkoitettuja tuotteita, vaikka laajempaan kuluttajakäyttöön paikannusjärjestelmien arvioidaan tulevan vasta 2005-2006.

Yhtenä hankkeena syntyi tamperelaisen VLSI Solutions Oy:n kehittämä kännykkää pienempi gps-vastaanotin.

Uuden tuotteen valmistusta ja gps-piirisarjan kehittämistä varten perustettiin lisäksi u-Nav Microelectronics -niminen yritys, johon siirtyi kuusi työntekijää. Piirisarjaan perustuva ensimmäinen tuote, älykello, julkistetaan viimeistään ensi kesänä.

Yritys kehitti satellittipaikannusmikropiirin, joka perustuu kahteen jo aiemmin kehitettyyn prototyyppiin. VLSI teki kuitenkin prototyypeistä vähävirtaisia ja kevyitä lopputuotteita.

Potilaat wlanissa

Tampereen teknillisen korkeakoulun Digitaalisen median instituutti kehitti wlan-verkkoon perustuvan potilaiden paikannusjärjestelmän, jonka avulla jatkuvasti tarkkailtavat potilaat voivat liikkua sairalatiloissa entistä vapaammin.

Datex-Ohmedan pieneen potilasmonitoriin liitettynä järjestelmä seuraa potilaan vointia ja sijaintia ja raportoi niistä sairaalan valvomoon. Tähän saakka liikkumisen esteenä on ollut etenkin valvontalaitteistojen suuri koko.

Projektissa syntyi myös kuvanmuokkausohjelma digitaalisten röntgenkuvien käsittelemiseksi tavallisella pc-koneella. Uudella ohjelmalla kuvien käsittelyaika putoaa noin kahdesta minuutista yhteen sekuntiin.

Lisäksi hankkeessa perustettiin Atostek Oy -niminen yritys, joka pyrkii soveltamaan kehitettyä ohjelmointitekniikkaa.

Joensuulainen Arbonaut Oy kehitti viestintäpalvelimen, jossa yhdistetään tekstiviestit, wap, gprs ja sähköpostiviestit, Benefon Oyj Esc! -gps-puhelimen ja Genimap Oy gps-järjestelmän digitaaliset karttatiedot.

Kännykät pienemmiksi, ajo vakaammaksi

Espoon Teknillinen korkeakoulu kehitetti elektroniikan valmistusmenetelmän, (Integrated Module Board, IMB), jolla kännyköiden piirilevylle saadaan mahtumaan enemmän toimintoja.

Uudessa menetelmässä mikropiirit integroidaan piirilevylle ilman koteloaan. Sen jälkeen IMB-moduuli kasvatetaan litografisesti valoherkkien kertamuovien ja kemiallisten metallointiprosessien avulla.

Sähköiset kontaktit tehdään kuparimetallista piirimoduulin johdotuksen valmistuksen yhteydessä, jolloin komponentteja ei tarvitse juottaa keskenään kuten nykymenetelmillä yleensä tehdään.

Tuotantoon uusi tekniikka ehtii 4-5 vuoden kuluttua. TKK on luovuttanut oikeudet hankkeeseen osallistuneille Aspocomp Oyj:lle ja Elcoteq Networks Oyj:lle.

VTI Hamlin Oy kehitti autoteollisuudelle tarkoitetun kulmanopeusanturin, jota voidaan käyttää tällä hetkellä ESP- , VDC- ja VCS-nimisissä ajohallintajärjestelmissä. Lisäksi anturia voidaan käyttää navigointilaitteissa gps-paikannuksen ollessa estynyt esimerkiksi katvealueen vuoksi.

Anturilla voidaan vakauttaa auton kulkua yhdenmukaistamalla auton todellista ja kuljettajan haluamaa kulkusuuntaa, säätämällä automaattisesti auton kierrosnopeutta ja jarrujen toimintaa, ja sillä voidaan myös ehkäistä auton kaatumista. Vastaavaa järjestelmää käyttää esimerkiksi Mercedes Benzin A-sarjan auto.

Uusi tuote ehtii markkinoille muutaman vuoden kuluttua.

VTT Tietotekniikka on selvittämässä ensi vuoden loppuun mennessä kuinka lehdenjakajille saataisiin kannettava interaktiivinen jakokirja ja jaon edistymistä voitaisiin seurata internet-pohjaisella seurantajärjestelmällä.

Sähköisen jakokirjan avulla jakajalle voitaisiin välittää tietoa reitistä ja mitä postia jaetaan mihinkin osoitteeseen. Lisäksi järjestelmällä voi viestiä työpaikan ja muiden jakelijoiden kanssa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?