200203278 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Nokian alihankkijoilla on ankeat ajat

Julkaistu: 12.3.2002 19:14

Nokian ilmoitus odotettua vaisummasta liikevaihdon kasvusta käänsi myös Nokian alihankkijoiden osakekurssit laskuun. Kännykkämarkkinoiden hidas elpyminen hidastaa Nokian kumppaniyhtiöiden tuloskehitystä.

Kännyköitä ja niiden osia valmistaville yrityksille viime vuosi oli rankka. Aikaisempina vuosina yhtiöiden piti kamppailla pystyäkseen kasvattamaan tuotantokapasiteettiaan kysyntää vastaavaksi. Viime vuonna niiden piti puolestaan sopeuttaa tuotanto romahtanutta kysyntää vastaavaksi.

Samanaikaisesti tuotannon sopeuttamisen kanssa alihankkijoiden piti varmistaa asema Nokian kumppanina myös tulevaisuudessa. Nokia panostaa paljon Kiinan markkinoille, siksi sen kumppanien piti seurata asiakastaan Kiinaan. Yritysten johtajilla riitti taatusti puuhaa, kun tulosromahduksesta huolimatta täytyi käynnistää uutta toimintaa Kiinassa.

Liikevaihdon hitaasta kasvusta huolimatta Nokia kertoi kannattavuutensa pysyneen edelleen yllättävän hyvänä. Tämä voi näkyä alihankkijoiden ensimmäisen vuosineljänneksen tuloksissa.

Nokia pyrkii aina pitämään oman kannattavuutensa hyvänä. Heikkoina aikoina katteet revitään tarvittaessa alihankkijoiden selkänahasta. Viime vuonna elektroniikka-alalla vapautui runsaasti tuotantokapasiteettia, joten Nokialla on ollut hyvät asemat neuvotella alihankintasopimukset uusiksi.

Uudet kännykkämallit voivat helpottaa kännykänkuoria valmistavien Eimon ja Perloksen tilannetta. Kännykät muuttuvat vuosi vuodelta pienemmiksi ja hienostuneemmiksi, ja samalla tiukentuvat muoviosille asetettavat laatuvaatimukset. Muovin jalostusarvon kasvaessa nousevat myös muovinprässääjän voitot.

Nokia, samoin kuin muut suuret kännykkävalmistajat, yrittää varmasti tulevaisuudessakin kasvattaa kannattavuuttaan ulkoistamalla kännykänvalmistusta entisestään.

Tällöin voi olettaa kännyköiden sopimusvalmistajien, kuten Elcoteqin, saavan tuotantokapasiteettinsa laajemmin käyttöön. Kaikki eivät muista, että myös Perloksen toimintaan kuuluu kännyköiden sopimusvalmistus.

Synkimmältä näyttää elektroniikan tuotantoautomaatiolaitteiden valmistajien, kuten JOT Automationin ja PMJ automecin, tulevaisuus. Mikäli tuotantomäärät eivät nouse ripeästi, ei myöskään niiden tuotteiden kysyntä kasva. Näiden yhtiöiden ahdinko helpottaa todennäköisesti vasta kun kolmannen sukupolven kännykkätuotanto toden teolla pyörähtää käyntiin.

Nokiaa on aina pidetty luotettavan kännykkä- ja kännykkäverkkomarkkinoiden kehityksen ennustajana. Eilisessä tiedotteessaan yhtiö joutui kuitenkin laskemaan arviotaan verkkomarkkinoiden kehityksestä.

Verkkomarkkinoilla Nokiaa suurempi Ericsson osoittautui tällä kertaa paremmaksi ennustajaksi, sillä sen aiemmin esittämä arvio oli Nokian arviota synkempi.

Tuoreimmat osastosta