200204211 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Maailmanvalloitus päättyi Saksaan

Julkaistu: 7.3.2002 9:10

Heikki Salmelan murheenkryyni löytyy pienen miettimisen jälkeen: Saksa. Hesburger suuntasi sinne suurin toivein puolenkymmentä vuotta sitten, mutta kaikki menikin pieleen.

– Teimme siellä kaikki kardinaalimunaukset. Töppäsimme sataprosenttisesti.

Salmelat eivät hallinneet paikallista yrityskulttuuria. Sikäläiset työmarkkinat toimivat eri tavalla kuin suomalaiset, asioista sovitaan Suomeen nähden poikkeavasti. Kun vielä suomalainen vetäjä ei ollut tehtäviensä tasalla, alkoi omistajan otsa puskea hikeä.

– 25 miljoonaa markkaa tuli takkiin. Sinä päivänä, kun tämän havaitsin, ajattelin, että hoh-hoh, kuinkahan tästäkin selvitään. Mutta niin vain on selvitty. Pahin myräkkä oli neljä vuotta sitten, nyt on jäljellä enää jälkimaininkeja.

Vaikeudet eivät tulleet Salmelalle yllätyksenä. Häntä oli kyllä varoitettu uhkista.

– Muistan parikin keskustelua. Mutta en kuunnellut, olin itsepäinen. Harvoin yrittäjä neuvoja kuuntelee.

– Emme välttämättä halunneet tehdä toisin kuin neuvottiin, asiat vaan jotenkin ajautuivat niin.

Hesburgerilla on Saksassa jäljellä neljä pientä paikkaa. Levittäytyminen Itämeren etelärannalle on käytännössä päättynyt.

– Myymme lisenssejä kiinnostuneille. Itse emme enää ulkomaille lähde yrittäjiksi, Salmela sanoo.

Viro on poikkeus. Siellä hesburgerit maistuvat seitsemässä ravintolassa ja lisää perustetaan, niin kuin muuallekin Baltiaan.

– Tallinnassa asiat ovat hyvässä jamassa. Virolaiset ovat niin samanlaista väkeä kuin mekin.

Tuoreimmat osastosta