2002010357 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Reilu kauppa kärsii alhaisesta kahvin hinnasta

Julkaistu: 4.3.2002 17:44

Trendikahvi ei synny reilusta kahvista

Reilun kaupan banaanit ovat kasvattaneet viime vuonna osuuttaan rajusti, mutta kahvin kysyntä on tasaantunut. Syynä on Reilun kaupan kahvin kuluttajahinta, joka on lähes kolminkertainen tavalliseen kahviin verrattuna.

Reilun kaupan kahvi on ollut Suomen markkinoilla kaksi vuotta ja löytänyt pienen, mutta vakiintuneen kuluttajakunnan. Reilun kaupan edistämisyhdistyksen tiedottajan Tuulia Syväsen mukaan Suomessa ollaan vielä jäljessä muita Pohjoismaita ja Eurooppaa.

– Eettiset kysymykset ja kokeilunhalu ovat tärkeimmät ostopäätökseen vaikuttavat tekijät. Suomalaiselle kuluttajille kehitysmaiden tuotanto-ongelmat ovat vielä etäisiä, toisin kuin esimerkiksi Hollannissa, jolla on pitkä siirtomaahistoria takanaan.

Vähittäiskaupalle reilu kahvi edustaa erittäin pientä osaa.

– Kahvin myynnistämme noin sadasosa on reilua kahvia, Alepan johtaja Veli-Matti Liimatainen toteaa.

Meiran ostopäällikön Nils Bergstömin mukaan heidän tuotannostaan ainoastaan 0,3 prosenttia on Reilun kaupan kahvia.

– Suomalaiset kuluttajat eivät vaikuta eettisesti erityisen valveutuneilta, eikä kulutustottumuksissa ole nähtävissä muutosta.

Halla järisyttäämarkkinahintoja

Kahvi on maailman toiseksi merkittävin kauppatavara öljyn jälkeen, ja sen hinta vaihtelee joka minuutti.

– Kahvi on maailman toiseksi halvin juoma heti veden jälkeen, Bergström hymähtää.

Sääolot ovat tärkeä tekijä kahvin hinnanmuodostuksessa. Voimakkaimmat hinnannousut ovat aiheutuneet sadot tuhoavasta kuivuudesta ja hallasta suurissa tuottajamaissa, kuten Brasiliassa.

Tästä vuodesta odotetaan kuitenkin suotuisaa, ja ylituotantoa arvioidaan olevan noin kymmenen prosenttia.

Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksin mukaan kahvin hinta on laskenut vuoden 2001 alusta noin 20 prosenttia. Laskua on hillinnyt dollarin vahvistuminen. Alepassa kahvipaketin hinta seuraa maailmanmarkkinoita pari kuukautta jäljessä. Alhainen hinta ei ole silti aiheuttanut näkyvää kulutuksen nousua.

Kahvikupillinen kahdella sentillä

Pienestä väkiluvusta huolimatta suomalaiset kuluttavat prosentin koko maailman kahvista. Kahvilla on historiallisesti tärkeä rooli suomalaisten elämässä, ja sen hintaa seurataan yhä tarkasti.

– Suomen korkeaa kulutusta selittää myös laadukas kahvimme, huomauttaa Bergström.

Syvänen toteaa, että tavallisen kahvin alhainen maailmanmarkkinahinta ja suuri hintaero Reilun kaupan tuotteisiin on este kysynnän kasvulle.

– Kahvi on kaupalle perinteinen sisäänvetoartikkeli, jonka hinta pidetään keinotekoisestikin alhaalla. Reilun kaupan kahvin hinta ei vaihtele maailman markkinatilanteen mukaan, vaan tuottajat saavat aina takuukorvauksen, hän kertoo.

Reilun kaupan kahvit ovat lähes aina luonnonmukaisesti viljeltyjä. Useimmat kauppaketjut myyvät luomukahvia, mutta valikoima on suppea.

Luomukahvin jalostaminen suosituiksi erikoiskahveiksi on Bergströmin mukaan mahdollista, mutta käytännössä vaikeaa.

– Luomutuotteita koskeva valvonta on Suomessa erittäin tiukkaa ja vaikuttaa koko tuotantoprosessimme eri vaiheisiin. Siksi tuotammekin vain yhtä kahvia yhdestä laadusta.

Kirjoittajat ovat Helsingin kauppakorkeakoulun viestinnän opiskelijoita, jotka tutustuivat lehdentekoonTaloussanomissa.

Tuoreimmat osastosta