Listavaatimukset alittuivat - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Pörssi otti Enderon tarkkailuun

Helsingin Pörssi on siirtänyt Endero Oyj:n osakkeen tarkkailulistalle. Pörssin mielestä sijoittaja ei pysty saamaan riittävästi tietoa Enderon taloustilanteesta ja tulevista ratkaisuista.

19.2.2002 6:02

Endero ilmoitti helmikuun puolivälissä yhtiön omaksi pääomaksi viime vuoden lopussa noin 331 000 euroa, osakepääomaksi noin 737 000 euroa ja osakkeiden lukumääräksi vuoden lopussa 36 864 952. Tämän perusteella yhtiön oma pääoma oli tilinpäätöshetkellä alle puolet osakepääomasta.

Endero oli jo aiemmin ilmoittanut emoyhtiönsä Terra Nova Group Oyj:n tulevan apuun ja myöntävän tilanteen korjaamiseen 241 000 euroa uutta pääomalainaa. Enderon aikeena on myös yhdistyä Terra Nova Groupiin, mikä parantaisi sen omavaraisuusastetta ja kassavaroja.

Pörssi ei vakuuttunut

Helsingin Pörssin mielestä sijoittajalla ei kuitenkaan ainakaan tähän mennessä ole ollut saatavilla riittäviä tietoja Enderon pääomarakenteen korjaamisesta tai yhdistymisen vaikutuksista.

Sijoittaja ei Pörssin mielestä pysty muodostamaan käsitystä Enderon taloudellisesta asemasta ja tulevasta toiminnasta. Niinpä se päätti maanantaina siirtää Enderon osakkeen tarkkailulistalle ja kiinnittää sijoittajien huomion Enderon heikkoon taloustilanteeseen.

Listalta pääsee pois, kun pystyy julkisesti esittämään riittävät perustelut toiminnan jatkamiselle.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?