– Nyt alkaa näyttää hyvältä, Bukowski-Hörhammerin toimitusjohtaja Paul Hörhammer huokaisee.
Vielä viikkoa aikaisemmin Hörhammer ei rohjennut sanoa mitään loppuvuoden huutokauppanäkymistä.
– Pitää ensin katsoa miten Tukholmassa, Lontoossa ja New Yorkissa menee.
Huutokauppataiteen myynnin ja hintojen kehitys on Suomessa yhtä kansainvälistä kuin on Nokian pörssikurssi Helsingissä, joka laskee ja nousee New Yorkin noteerausten vanavedessä. Suomen huutokaupoissa verkkaista 1980-luvun alkua seurasi vuosikymmenen puolivälissä alkanut buumi, joka oli suoraa seurausta kansainvälisiltä markkinoilta. Meille läheisin on aina Ruotsi, jonka taidebuumi voimakkaine hinnannousuineen alkoi pari vuotta aikaisemmin.
Edellinen päivä 6.11.2001 oli jo tuonut Suomen huutokauppaväelle hyviä uutisia: Bukowskin vanhan taiteen huutokauppa Tukholmassa oli mennyt hyvin. Kalleimmaksi nousi Anders Zornin Röd sand -maalaus, joka myytiin 6 750 000 kruunulla.
Maria Ekman kiinnittää 2–2,5 miljoonan markan hintalapun Helene Scherfbeckin Äitini-maalauksen viereen. Teos on joulukuun 2. päivänä 2001 pidettävän Bukow-ski-Hörhammerin huutokaupan kallein.
Yhtenä päivänä Bukowskilla myytävän taiteen ja arvoesineiden lähtöhinnat ovat yhteensä 16,5 miljoonaa markkaa. Se on enemmän kuin oli kaikkien Suomen huutokauppakamareiden liikevaihto vuonna 1991.
Joukossa on toinenkin miljoonataulu, Werner Holmbergin nuoruudentyö Lähestyvä rajuilma, lähtöhinta 1,6 miljoonaa markkaa. Päivää ennen Bukowskia pidettävässä Hagelstamin huutokaupassa on myynnissä seitsemän miljoonan markan edestä taidetta. Kahtena päivänä myydään yli 1 100 taide- ja arvoesinettä.
Neljänä viime vuotena huutokauppojen myynti on noussut jatkuvasti. Samalla hintaennätyksiään ovat parantaneet kymmenet taiteilijat.
Yleisesti uskotaan, että pörssikurssien lasku ja asuntojen hintojen kehityksen pysähtyminen voi edelleen tuoda uutta rahaa huutokauppoihin. Mutta yhtä hyvin voi käydä niin, että taidekauppa taantuu muun talouden mukana. Tästä on kovia kokemuksia kymmenen vuoden takaa.
Maassamme on nyt myyty 27 suomalaistaiteilijan maalausta, joista on maksettu miljoona markkaa tai enemmän. Yli sadantuhannen markan ylittäneitä ei kukaan jaksa enää laskea: pelkästään kahden päivän aikana niitä myytiin Bukowskilla ja Hagelstamilla puolisen sataa.
Ja kuitenkin aikaa on kulunut vain kaksikymmentä vuotta siitä, kun ensimmäinen suomalaismaalaus huhtikuussa 1981 ylitti 100 000 markan haamurajan. Työ oli Werner Holmbergin Sunnuntaiaamu, josta maksettiin 135 000 markkaa.
Neljä vuotta saatiin odottaa uusia ennätyksiä kunnes vuosi 1985 pani koko taiteen hintakärjen kerralla uusiksi. Silloin nähtiin myös ensimmäinen puolen miljoonan markan ylittäjä, Scherfbeckin Haavoittunut sotilas, joka huhtikuussa maksoi 620 000 markkaa.
Miljoonan markan maagisen rajan rikkoi ensimmäisensä Hjalmar Munsterhjelmin maalaus Varkauden tehdas, joka 1987 nousi 1 150 000 markkaan. Seuraavana vuonna Scherfbeckin Suru-maalauksesta maksettiin 2,2 miljoonaa markkaa. Pian alkoi lama, ja kymmenen vuotta kesti ennen kuin 2,5 miljoonan markan rajan ylitettiin; sen teki 1998 Albert Edelfeltin Mansikoita-maalaus, 2 550 000 markkaa.
Taide taitaa olla hyvä sijoituskohde, moni miettii nyt ennätyshintoja seuratessaan. Äitini-maalauksen myyjän nettovoitoksi jäi lähes 3,5 miljoonaa markkaa ja taidenautinto 19 vuoden ajalta, jonka työ oli kodin seinällä. Teos oli ostettu Bukowskilta maaliskuussa 1982, jolloin siitä maksettiin 100 000 markkaa. Hulppeasta myyntihinnasta hyötyivät muutkin kuin taulun omistaja.
Huutokauppakamari sai 12 prosentin provisiollaan 624 000 markkaa, verottaja keräsi arvonlisäveroina 137 280 markkaa ja myyntivoittoveroja 754 000 markkaa.
Taidesijoittaminen pitää sisällään dualistisen merkityksen, muistuttaa Pauliina Laitinen-Laiho kotimaisia taidemarkkinoita 1980- ja 1990-luvuilla käsittelevässä väitöskirjassaan (Turun yliopisto 2001). Toisaalta sillä tarkoitetaan sijoittamista ja keinottelua, jolloin taiteeseen sijoitetun rahan odotetaan tuottavan pääomalle korkoa. Toisaalta saatetaan puhua taidesijoittamisesta, vaikka kyse olisi taiteen ostosta puhtaasti esteettisistä syistä, Laitinen-Laiho toteaa.
Useimmat taiteen kanssa tekemisissä olevat puhuvat siitä mieluummin esteettisenä hankintana kuin sijoituskohteena. Sitä paitsi niin lukuisat koti- kuin ulkomaiset tutkimukset osoittavat, että kokonaisuutena tarkastellen taide ei rahallisesti ole hyvä sijoituskohde. Jopa pankkien maksama mitätön korko päihittää taiteesta saatavan tuoton. Poikkeuksia tietenkin on.
– Me emme myy sijoituksia, me myymme taidetta, painottaa myös Bukowskin toimitusjohtaja Paul Hörhammer.
– Toki taulu voi olla hyvä sijoitus, mutta taidesijoittaminen on pitkäaikaista toimintaa, viisi tai kymmenen vuotta on minimi. Taiteen realisointi ei ole kovin nopeata ja kulut ovat korkeat.
– Spekuloijan on varminta mennä pörssiin, Hörhammer kehottaa.
– Nokiaa voi ostaa, vaikkei sitä rakastaisikaan. Mutta taidetta ei tule ostaa, ellei siitä pidä.
Taidekauppias Seppo Salviander Uudenmaankadun Sesanne Oy:stä jakaa taiteen sisustus- ja sijoitustaiteeseen. Sisustustaide on monimuotoista, sitä mitä kodeissa yleensä on.
– Sen arvo ei nouse pitkälläkään tähtäimellä, Salviander sanoo, mutta pitää sisustustaidetta muutoin merkityksellisenä.
– Ihmiset ovat hankkineet sitä oman makunsa mukaan, ostaneet sitä, mistä ovat tykänneet. Niin pitääkin tehdä.
Suomalainen haluaa kuvia seinälleen.
– Jokaista vankikopperoakin koristaa pin-up-tyttö, Salviander naurahtaa.
Eikä kotia ilman taidetta.
– Kari Suomalaisen mielestä maamme merkittävin taiteilija oli Martta Wendelin. Joka torpassa ja ulkohuoneessa on ollut Wendelinin piirtämä postikortti tai Kotilieden kansi. Karin mielestä Wendelin oli "köyhien Schjerfbeck", jonka työt kasvattivat kansan taidemakua, Salviander kertoo.
Sijoitustaide on pääosin vanhaa taidetta, jonka arvo nousee sen harvinaisuuden takia.
– Monet vanhemman taiteen työt ovat museoissa ja kokoelmissa, joista niitä ei myydä. Kun hyvän taiteilijan tasokas työ tulee kaupan, sen hinnalle ei käytännössä ole ylärajaa, Salviander sanoo.
– Vain kysyntä ja kilpailutilanne määräävät hinnan.
Vanhemman rinnalle on muodostunut parinkymmenen muun suomalaistaiteilijan joukko, joiden töihin tulevaisuuden sijoituksina Salviander uskoo. Hän mainitsee esimerkkinä Anna Snellmanin ja muut "pikkupariisittaret", jotka 1900-luvun alussa opiskelivat Ranskassa.
Nuoremmista mukaan kuuluvat vaikkapa Juhani Linnovaara ja Per Stenius.
Jos taidesijoituksella haluaa ansaita, sen tekoaika on yhtä ratkaiseva kuin on pörssiosakkeille ostohetki. 1980-luvun lopun hintojen noususta hyötyivät eniten taiteen myyjät.
– Täytyy varmistaa, että hinta on oikea – että ostaa ja myy oikeaan aikaan, Paul Hörhammer muotoilee.
Taiteilijoiden suosiokin vaihtelee. Joskus Pekka Halosen töiden hinnat nousevat kymmeniä prosentteja, toisinaan lumisia puita ei huoli kukaan. Tarjontakin voi yhdellä kertaa olla liian runsasta: työt jäävät toistensa jalkoihin ja monet myymättä.
– Taitelijoiden suosio ja hinnat kulkevat jaksoittain, Seppo Salviander sanoo.
– Aallon pohjalla kannattaa ostaa ja huipulla myydä.
Mistä sitten tietää, milloin on pohja ja milloin huippu?
– Asiantuntijoita kannattaa käyttää, Pauliina Laitinen-Laiho opastaa taidegallerioihin ja -liikkeisiin.
Osviittaa hinnoista taas saa esimerkiksi hakuteos Taidepörssistä (Helsinki Media), joka vuosittain listaa suomalaistaiteen huutokauppahinnat. Huutokauppakamareiden kotisivuilta löytyvät tehtyjen kauppojen loppuhinnat.
Kommentit
Näytä lisää