200203064 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Niinistö hyväksyi pitkin hampain Saksan vakuuttelut budjettikurista

Julkaistu: 12.2.2002 19:53

Saksa ja Portugali säästyivät varoitukselta budjettilöysäilystä

Saksan valtiovarainministeri Hans Eichel sai Suomen, Itävallan, Hollannin ja Belgian valtiovarainministerit pakon edessä vakuuttuneiksi, että maa ryhtyy tosissaan nopeisiin toimiin julkisen taloutensa kuriin saattamiseksi. Näin Ecofin-neuvoston ei tarvinnut järjestää eilen Saksan vakausohjelmasta äänestystä, jonka lopputulos oli selvä jo euroryhmän maanantaiyöhön venyneen kokouksen jälkeen. Muut maat vastustivat Euroopan komission esittämän ennakkovaroituksen antamista Saksalle. Portugalista ministerit eivät edes keskustelleet, joten maa selvisi siivellä varoituksesta.

– Äänestys muodollisesta ennakkovaroituksesta olisi ollut haitallista. Voisi sanoa, että parempi kuin ennakkovaroitus ovat nopeat toimenpiteet, joita Saksa sitten osittain lupailikin, tuskaantuneen oloinen valtiovarainministeri Sauli Niinistö kommentoi.

Saksa on sitoutunut siihen, että se pitää budjettivajeensa alle viitearvon, joka on kolme prosenttia bruttokansantuotteesta.

Saksa lupaa myös korvata lisäsäästöillä kaikki tulojen menetykset, jotka johtuvat muusta kuin odotuksia matalammasta kasvusta. Saksa lupaa saattaa julkisen taloutensa tasapainoon vuoteen 2004 mennessä, kuten kaikki muutkin maat.

– Nämä ovat kovia vakuutuksia. Rahaa ei käytetä muualle. Se mikä näyttäisi olevan liikkuvaa, käytetään alijäämän kattamiseen.. ja ennen kaikkea se vakuutus, että budjettivaje pidetään alle kolmen (prosentin). Osavaltioiden itsenäiseen asemaan kiinnitetään huomiota: niiden kassoista keskustellaan, luetteli Niinistö.

Solbesin mielestä vakaussopimus pitää

Euroopan komissio yritti kääntää tappionsa voitokseen, vaikka sen suositus lakaistiin maton alle.

–Portugalin ja Saksan sitoumukset ovat tyydyttäviä. Tämä todistaa, että meidän ennakkovaroitus otettiin huomioon. Vakaussopimuksen säännöt eivät muutu mihinkään. Vakaussopimus on edelleen yhtä ennalta ehkäisevä, rahakomissaari Pedro Solbes selitteli.

Solbesin näkemyksen mukaan komissio pystyy esittämään vakaussopimuksen sääntöjen mukaan jatkossakin ennakkovaroituksia jäsenmaille. Kaksi viikkoa sitten hän oli täysin eri mieltä asiasta.

Niinistön mielestä komissiolle ei jäänyt enää kovin paljon liikkumatilaa ennakkovaroituksen antoon jäsenmaille. Komissio voi Niinistön mielestä jatkossa turvautua kuitenkin perustamissopimuksen säätämään rankaisumenettelyyn, joka teoriassa voi merkitä jopa sakkoja euroaluetta vaarantavalle maalle. Liiallisen alijäämän menettely täytyy käynnistää, kun maan budjettivaje ylittää kolme prosenttia bkt:sta.

– Nämä ovat ehdottomia sääntöjä. Ennakkovaroituksessa on verbaliikkaa mukana. Jopa EU:ssa voi olla varma, että miinus kolme on miinus kolme, vakuuttaa Niinistö.

Jäsenmaat päättävät komission suosituksesta rankaisumenetelmien käytöstä. Tämä on poliittisesti vielä hankalampaa kuin ennakkovaroituksen antaminen.

Niinistö ei usko kuitenkaan, että EU-maat nostaisivat budjettivajeen ylärajaa rankaisumenettelyltä säästymiseksi.

– En ainakaan itse tule missään olosuhteissa olemaan sellaisissa keskusteluissa mukana, vakuuttaa Niinistö.

Tuoreimmat osastosta