200208614 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Polar saneerattiinkiinteistösijoittajaksi

Julkaistu: 11.2.2002 14:49

Suomalainen suurrakentaja Polar ajautui lamaan suurten kiinteistömassojen kera. Rakennusurakoinnin ja kiinteistösijoittamisen strategia ei toiminut, sillä rakentamisen lisäksi myös kiinteistöliiketoiminta hiipui Suomessa ja ulkomailla. Polarin investointeja oli rahoitettu pääosin velalla, ja yhtiön likviditeetti oli 90-luvun alussa lyhytaikaisten luottojen varassa.

Kiinteistöjen realisointi ei ollut mahdollista, ja kiinteistöistä saatavat vuokratuotot eivät kattaneet velkojen korkoja.

Koko Polar-konsernin liikevaihto laski vuonna 1992 noin 4,7 miljardiin markkaan edellisvuoden 5,7 miljardista. Omavaraisuusaste aleni 35 prosentista 11,6 prosenttiin. Lisäksi Polar teki vuonna 1992 reilusti tappiota eli 1,7 miljardia markkaa. Yhtiö ajautuikin vuoden 1992 syksyllä maksuvalmiuskriisiin.

Yrityssaneeraukseen se haki maaliskuussa 1993. Saneerausohjelma julkistettiin seuraavana vuonna.

Tärkeä ero konkurssiin ajautuneen Hakan ja Polarin välillä oli se, että Polarilla oli vahvat pääomistajat, kuten UPM-Kymmene, Metra, Partek ja SOK, jotka sitoutuivat viemään saneerausohjelman läpi.

Rakennustoiminnastatuli kiistoja

Rakennustoiminnan säilyttäminen oli aluksi suuri riidan aihe, koska markkinoilla oli ylikapasiteettitilanne. Velkojat päättivät kuitenkin pitää rakennustoiminnan Polarissa. Vielä vuonna 1997 rakennustoiminnan osuus Polarin liikevaihdosta oli yli 70 prosenttia. Rakennusmarkkinoiden elpymisestä huolimatta yhtiö teki rakennustoiminnassaan tappioita ja joutui käymään useasti omistajiensa kukkarolla. Vuonna 1998 koko rakennustoiminta myytiin Skanskalle.

Nykyään Polar on pelkästään kiinteistöyhtiö ja keskittyy omistamaan ja vuokraamaan toimisto- ja liikekiinteistöjä Helsingin, Tampereen ja Turun seuduilla. Polar Kiinteistöt teki tammi–syyskuussa vajaat 50 miljoonaa euroa (300 miljoonaa markkaa) liikevaihtoa, tulos ennen satunnaiseriä oli noin 6 miljoonaa euroa (36 miljoonaa markkaa). Polarin saneerausohjelma päättyi viime vuoden lopussa, ja se pääsi pörssin tarkkailulistalta.

Yhtiön mukaan kaikki saneerausohjelman mukaiset velat ja vastuut on maksettu tai muutettu yhtiön osakkeiksi lukuun ottamatta ohjelmassa määriteltyä omanpääoman ehtoista vaihtovelkakirjalainaa.

Tuoreimmat osastosta