200209582 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Ruotsin talouskehityksessänähdään jo valonpilkahduksia

Julkaistu: 24.1.2002 20:25

Ruotsissa teollisuussuhdanne näyttää saavuttaneen pohjan viime vuoden viimeisellä neljänneksellä. Ruotsalaisen taloustutkimuslaitoksen Konjukturinstitutetin (KI) mukaan teollisuusyritykset arvioivat, että uusien tilausten määrä ja tuotanto lähtevät nousuun jo vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.

Myös luottamusindikaattori on noussut viime vuoden toisen ja kolmannen vuosineljänneksen alhaisista luvuista. Tammikuussa luottamusindikaattori oli -17.

Konjukturinstitut on silti talousennusteessaan hillitty. Se uskoo, että teollisuustuotannossa nousu lähtee käyntiin vasta tämän vuoden loppupuolella, jos kansainvälinen suhdannekehitys todella alkaa parantua. KI pitääkin aiemman ennusteensa bruttokansantuotteesta ennallaan ja arvioi Ruotsin bruttokansantuotteen kasvuksi tänä vuonna 1,5 prosenttia ja ensi vuonna 2,6 prosenttia. Inflaation arvioidaan olevan seuraavien 12 kuukauden aikana 1,7 prosenttia.

Tuoreimmat osastosta