Liiketoiminnan tehostamiseen - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

It-konsultointipalveluja ostetaan yhä enemmän

Julkaistu: 4.1.2002 10:40

Vuonna 2002 it-konsultointihankinnoilla pyritään tehostamaan liiketoimintaa it:n avulla, ilmenee Market-Visio Oy:n tekemästä tutkimuksesta.

Tutkimusyrityksen mukaan syynä kosultointihankkeiden kasvuun on talouden laskusuhdanne, jolloin yritykset ja organisaatiot panostavat toimintansa rationalisointiin, kun taas uuden liiketoiminnan kehittämiseen ja uusien tuottojen hankkimiseen tähtäävät it-hankkeet jäävät taka-alalle.

Tulokset perustuvat Market-Vision tutkimukseen "Konsultointipalvelujen hankinta strategiseen IT-suunnitteluun: suomalaisorganisaatioiden kokemuksia ja suunnitelmia", jossa haastateltiin 128 vastaajaa Suomessa toimivista yrityksistä ja julkisista organisaatiosta ajanjaksolla 7.9. - 9.10.2001.

Tutkimuksessa korostetaan, että Liiketoiminnan tehostamiseksi ja kustannussäästöjen saavuttamiseksi it-konsultointipalveluja ostavat vuonna 2002 etenkin sellaiset organisaatiot, jotka eivät ole hankkineet it-konsultointia viimeisen kahden vuoden aikana. Ne siis kääntyvät konsulttien puoleen taloudellisten näkymien synkistyessä pyrkiessään rationalisoimaan toimintaansa.

Sellaiset organisaatiot, jotka ovat hankkineet it-konsultointia viimeisen kahden vuoden aikana, jatkavat konsulttien kanssa aiemmin aloitettujakehitysprojekteja, jotka tähtäävät mm. erilaisten uusien ratkaisujen ja teknologioiden käyttöönottoon.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?