Copeland vaihtui Vikkulaan - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Jippii Group pyrkii yrityssaneeraukseen, Copeland sai lähteä

Julkaistu: 13.12.2001 10:18

Kassakriisin partaalla keikkuva operaattori Jippii Group on jättänyt Helsingin käräjäoikeudelle hakemuksen pääsystä yrityssaneeraukseen. Samalla yhtiö on antanut potkut vain kolmisen kuukautta toimitusjohtajana työskennelleelle Matti Copelandille ja nimittänyt hänen paikalleen Matti Vikkulan.

Jippii vakuuttaa, että saneeraushakemuksesta huolimatta toiminta jatkuu normaalisti Suomessa ja ulkomailla.

Yhtiö ei ole yltänyt riittäviin säästöihin, kun samalla kehno markkinatilanne on romahduttanut tulot. Myös muun ulkoisen rahoituksen hankkiminen on nykyisessä markkinatilantaeessa vaikeaa.

Samassa rytäkässä Helsingin Pörssi asetti Jippiin osakkeen ja optio-oikeudet tarkkailulistalle. Jippiin osake oli aamupäivällä 37 prosenttia miinuksella lähtökurssiinsa verrattuna.

Velkojia rauhoitellaan Yrityssaneeraushakemuksella Jippii pyrkii pääsemään välittömän konkurssiuhan yli eli saada velkojat neuvottelemaan maksuaikatauluista ja -ehdoista. Hakemuksen jättämiseen liittyy väliaikaisen perintä- ja maksukiellon hakeminen noin 20 miljoonan euron välittömille maksuille. Yritys pääsee saneeraukseen vain, jos se todetaan saneerauskelpoiseksi; kassavirta on oltava positiivinen ja sen on pystyttävä maksamaansaneerauksesta aiheutuvat menot. Lisäksi pääosan velkojista on hyväksyttävä menettely. Yhtiön hallituksen mielestä nämä ehdot täyttyvät. Myös Jippiin gsm-palvelujen verkkotoimittaja Sonera Oyj hyväksyy järjestelyt.

Käytännössä saneeraus voi alkaa, kun käräjäoikeus on asiasta päättänyt ja Jippiin ylimääräinen yhtiökokous tammikuun 15. 2002 hyväksyy hallituksen hakemuksen. Kokouksessa pitäisi päättää myös aimmin päätetyn suunnatun annin lykkäämisestä tai perumisesta.

Copeland sai lähteä

Vasta kolmisen kuukautta toimitusjohtajana yhtiön alkuperäisen toimitusjohtaja Harri Johannesdahlin jälkeen työskennellyt Matti Copeland joutuu lähtemään takaisin toimitusjohtajaksi Aura Capital Oy:hyn ja hänen tilalleen on nimitetty KTM Matti Vikkula. Hän on viimeisimmäksi työskennellyt PriceWaterhouseCoopers Consultingin liikkeenjohdon konsulttina. Jippiissä hän aloitti välittömästi.

Ensiarvioissa Copelandin lähdön taustalla on nähty hänen ja Jippiin uuden hallituksen puheenjohtajan Pekka Vennamon käden- tai jalanjälki. Copelandin rohkeat puheet nimittäjäisissään syyskuussa saivat tiettävästi myös osan Jippiin vanhoista omistajista pillastumaan.

Yhtiön mukaan sen Suomen palveluoperaattoritoiminnot toimivat kannattavasti ja myös mobiiliviihteen kasvunäkymät erityisesti ulkomailla ovat hyvät. Jippii aikoo keskittyä jatkossa palveluoperaattoritoimintaan.

- Omana tavoitteenani on vapauttaa operatiivinen johto ja henkilöstö keskittymään liiketoiminnan kehittämiseen, Matti Vikkula sanoo.

Tuoreimmat osastosta