200105475 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Hartwall kohdentaaterveystietoisiin

Julkaistu: 11.12.2001 20:17

Hartwall tuo markkinoille ensi tammikuussa hyvinvointijuomiksi ristimänsä tuoteperheen.

Uuden tuoteryhmän kehitystyön taustalla on se, että lähes kolmasosa suomalaista ostaa itselleen tai perheelleen terveysvaikutteisia elintarvikkeita ja yli puolet huolehtii terveydestään ja hyvinvoinnistaan liikkumalla säännöllisesti.

– Uusien hyvinvointijuomien kehitystyön taustalla on joukko perusteellisia kuluttajatutkimuksia. Tutkimustietoa analysoidessamme havaitsimme selvästi kuluttajien hyvinvointiin liittyvät tarpeet. Tämä oli lähtökohtana uudelle tuoteryhmälle, sanoo Hartwallin markkinointijohtaja Esa Rautalinko.

Ensi vaiheessa tuotteita on kaksi.

– Piristävä juoma auttaa jaksamaan ja sopii esimerkiksi kahvin sijaan. Palauttava juoma tasapainottaa ja palauttaa. Se sopii esimerkiksi kuntoilijalle tai arkiliikkujalle liikunnan jälkeen. Tuoteperhettä on tarkoitus kasvattaa kuluttajien tarpeiden mukaan, tuotepäällikkö Ann-Mari Korhonen kertoo.

Tuoreimmat osastosta