200105586 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Rakentaminen kääntyi syyskesästä laskuun

Julkaistu: 29.11.2001 20:18

Aloitukset vähenivät 12 prosenttia

Uudisrakentaminen väheni Suomessa heinä–syyskuussa. Rakennuksia aloitettiin 12 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan aloituksia oli kolmannella neljänneksellä yhteensä 10,5 miljoonaa kuutiometriä. Tammi–syyskuussa aloituksia oli noin 31 miljoonaa kuutiometriä, joten laskua edellisvuoteen oli neljä prosenttia.

Rakentaminen notkahti nyt ensimmäisen kerran tämän vuoden aikana; ensimmäisen ja toisen neljänneksen aikana aloitukset vielä kasvoivat.

Rakennusteollisuuden keskusliitossa suhdanneseurantaa tekevä Osmo Mellin ei pidä tilastokeskuksen uusia lukuja dramaattisina. RTK ennusti vielä lokakuussa vuoden 2001 aloituksiksi 40,5 miljoonaa kuutiometriä. Tilastokeskuksen uusien lukujen mukaan aloitukset näyttäisivät tänä vuonna olevan vain noin 38,5 miljoonaa kuutiometriä.

Mellinin mukaan uusikin luku sopii kyllä RTK:n arvioimaan rakentamisen volyymikasvun vaihteluväliin.

Tammi–syyskuun 12 prosenttia notkahtanutta asuinrakentamista ja 26 prosenttia pudonnutta liike- ja toimistorakentamista korvaa hieman julkisen palvelurakentamisen nousu.

– Tammi–syyskuussa julkinen palvelurakentaminen oli 28 prosentin nousussa. Erityisesti opetusrakennuksia on tullut lisää, Mellin kertoo.

Teollisuusrakentaminen väheni

Heinä–syyskuu vei alkuvuonna terässä olleen teollisuusrakentamisen laskuun. Vuoden alkupuolella rakentamista kiihdyttivät etenkin yksittäiset suuret hankkeet, kuten Tornion terästehtaan rakennustyöt.

Teollisuus- ja varastorakennusten kuutiomäärä laski kolmannella neljänneksellä jopa 49 prosenttia. Asuinrakennuksia alettiin vastaavasti rakentaa 7 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Liike- ja toimistorakentaminen oli enää prosentin miinuksella viime vuoteen nähden. Piristynyt liikerakentaminen on korvannut toimistorakentamisen laskua. Aloitettujen julkisten palvelurakennusten kuutiomäärä melkein kaksinkertaistui viime vuoden heinä–syyskuusta.

Mellin ei halua uusien lukujen perusteella ryhtyä rukkaamaan ensi vuoden ennustetta. RTK:n ennusteen mukaan uudisrakennuksia aloitettaisiin ensi vuonna 39 miljoonaa kuutiometriä.

– Nousua rakentamisessa nähdään ehkä ensi vuoden lopulla, nyt eletään vastaavasti pientä notkahdusta. Paljon kuitenkin riippuu yleisestä suhdannekehityksestä, Mellin arvioi.

Viime viikolla julkaistujen rakennuslupatilastojen viesti oli samansuuntainen kuin uudisrakentamistilastojen.

Tuoreimmat osastosta