200104719 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Käytettyjen autojen kauttakulkuliikenne siirtyi Hankoon

Idän autojobbarit suosivat nyt Superfastin uusia aluksia

15.11.2001 21:48

Muutaman kuukauden Itämerellä liikennöineet Superfast-alukset ovat tehneet Hangosta merkittävän käytettyjen autojen kauttakulkusataman. Erityisesti syksyn hiljaisena kautena uudet rahtimatkustaja-alukset ovat kuljettaneet Saksan Rostockista Hankoon paljon saksalaisia käytettyjä arvoautoja ja niitä idän markkinoille vieviä venäläisiä ja kazakstanilaisia kuriireja.

Idän markkinoille matkaavat käytetyt autot ja niiden siirtokuljettajat ilmestyivät Helsingin satamaan ja Kaakkois-Suomen teille jo 90-luvun alussa. Kuriirit ja heidän kuljettamansa käytetyt autot ovat olleet tuttuja asiakkaita Finnlinesille ja Silja Linen Finnjetille. Vaikka pörssiyhtiö Finnlines ei enää kerro tarkkoja tietoja matkustajamääriensä jakaumasta, markkinatulokas Superfast Ferries on ensimmäisinä toimintakuukausinaan selvästi napannut itäisiä autojobbareita vanhoilta tekijöiltä. Hangon satamalla on pitkät perinteet uusien autojen tuontisatamana.

Tänä vuonna Suomen kautta siirtokuljetettavien käytettyjen autojen määrä on jonkin verran kasvanut. Päivittäin itärajan ylittää enimmillään jopa useita kymmeniä käytettyjä autoja matkalla tilaajille tai jälleenmyyjille itään. Kasvu johtuu ennen kaikkea Venäjän talouden elpymisestä. Lisäksi venäläisten autontuontia hoputti tuontitullien korotusesitys, joka kuitenkin kaatui tänä syksynä Venäjän parlamentissa, duumassa.

Kreikkalaisomisteisen Superfast Ferriesin maajohtaja Kielo Vesikko luonnehtii siirtokuljettajia merkittäväksi asiakasryhmäksi, joita uusi nopea yhteys kiinnostaa. Ensimmäinen alus aloitti liikennöintinsä viime toukokuussa ja toinen heinäkuussa. Marraskuun alkuun mennessä yhtiö on kuljettanut Vesikon mukaan 50 000 matkustajaa, etenkin autoturisteja ja ammattikuljettajia. Kilpailija Finnlines kertoi osavuosikatsauksessaan kuljettaneensa laivoillaan Suomen ja Saksan välillä 74 000 matkustajaa tammi–syyskuussa.

Siirtokuljettajattärkeä ryhmä

Syyskuulle asti ulottuneen hyvän kesäsesongin jälkeen autojen siirtokuljettajat tuovat merkittävästi volyymia. Siirtokuljettajat pääsääntöisesti lentävät Saksaan ja ostavat Rostockin satamasta menolipun Hankoon. Rostock–Hanko-vuoroilla siirtokuljettajien osuus on syksyllä noussut enimmillään jopa kymmeniin prosentteihin matkustajamäärästä.

Vesikko kiistää, että Superfastin suosio perustuisi alennushintoihin. Hänen mukaansa siirtokuljettajat ostavat hytti- ja autopaikan listahintaan ja vasta sataman myyntipisteestä.

Suomalaisille ja saksalaisille suunnatut paketti- ja risteilymatkat ovat halvempia. Lisäksi jopa neljäkin kuljettajaa majoittuu samaan hyttiin, joten täyttösuhde on laivayhtiölle edullinen.

Vaikka Itämerellä ei käynnistynyt varsinaista hintasotaa tänä vuonna, markkinatulokkaan listahinnat ovat olleet vähintään edulliset. Hiljaisina kuukausina hinnat luonnollisesti joustavat enemmän kuin kesällä. Superfastin liiketoiminnallinen kestävyys punnitaan nimenomaan pitkinä talvikausina, jolloin auto- ja bussituristeja on hyvin vähän liikkeellä. Finnjet ei liikennöi talvisin Saksaan, ja Finnlines-konsernin aluksilla rahti on yhä pääroolissa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?